UUTTA: Syväkosteuttava Norwegian Sea Silk Mist

“Jokainen pisara vie sinut paikkaan, jossa lumihuippuiset vuoret kohtaavat puhtaan turkoosin veden – Norjaan. Henkeäsalpaavan kaunis luonto, paratiisi maan päällä.” -Kristina Dunn, RUA Beautyn perustaja

Lisäkosteutta iholle pohjoisen vaativaan ilmastoon tarjoilee tänä syksynä  RUA Beautyn uutuus: Norwegian Sea Silk Mist hoitoneste, jonka pitäisi saapua hoitolalle aivan näinä päivinä. Aivan ihana ja todellakin syväkosteuttava suihke, joka saa syysihon huokaisemaan onnellisena.

RUA Beauty Mist Norwegian Sea Silk – Hoitoneste

45,00 

Saatavilla viikolla 41. Kosteuttava ja ravitseva hoitoneste pehmentää ja rauhoittaa ihoa.

11 varastossa

Kosteuttava ja ravitseva hoitoneste pehmentää ja rauhoittaa ihoa. Puhtaasta, tislatusta norjalaisesta merivedestä, rosmariinista, kurkusta, eettisestä nestemäisestä silkistä ja kasvipohjaisesta hyaluronihaposta koostuva hoitoneste levittyy iholle hienojakoisena suihkeena aikaansaaden hoidetun ja silkkisen  tunteen. Hoitoneste sopii hyvin myös herkkäihoisille, sillä se ei sisällä eteerisiä öljyjä.

Hoitonesteen pakkauskoko (50 ml) on selkeästi pienempi  kuin muut valikoimani kasvovedet ja ensin hieman kauhistuin kuinka pitkälle se mahtaa riittää käytössä. Tuote on kuitenkin yllättävän riittoisa, sillä se levittyy iholle todella hienojakoisena sumuna. Elokuun alussa testiin saamani ja aamuin illoin käytössä ollut pullo riittää edelleen joten sanoisin tuotteen riittävän päivittäisessä käytössä noin 2 kk. Valikoimaan on tulossa täyttöpakkaus myöhemmin tänä syksynä.

Sea Silk Mist sopii käytettäävksi aamuin illoin osana jokapäiväistä ihonhoitorutiinia. Sumuttele hoitonestettä suoraan puhtaalle kasvojen iholle, anna sen imeytyä hetki ja jatka ihonhoitorutiinia Hydrate Elixirilla ja Soothe Softening Serumilla. Voit myös sumuttaa hoitonestettä päivän mittaan meikin päälle aina kun kasvot tuntuvat kaipaavan virkistystä tai lisäkosteutta.

Talvi-ihon hoito – Näin säilytät ihon hyvinvoivana ja hehkuvana myös kylmänä vuodenaikana

Syksyn kääntyessä talveen ilma on alkanut muuttua kylmemmäksi ja tuuli purevammaksi. Sisätiloissa on lisätty lämmitystä ja huoneilma on muuttunut kuivemmaksi. Samalla kun puet lisää suojaavia vaatekertoja ja lämmintä päälle, niin muistathan tarjota suojaa myös kasvojen iholle?

Vuodenajan olosuhteet huomioiden valitut ihonhoitotuotteet yhdistettynä hoitavaan ja suojaavaan meikkivoiteeseen tarjoavat kasvojen herkälle iholle samanlaista suojaa kuin  vaatteet kehollesi. Ne ovat kuin toinen iho, jotka blokkaavat viimalta ja pakkaselta pahimman terän ja estävät niitä ryöväämästä liiaksi kosteutta iholtasi.

Olet varmaan huomannut miten paljon kädet kuivuvat ilman käsineitä kylmällä säällä? Sama periaate pätee kasvojen ihoon, joka paljaana pakkasen ja viiman kohdatessaan on varsin suojaton. Etenkin kun ottaa huomioon, että talvinen ilmasto täällä pohjolassa on ihon kannalta yksi haastavimmista: ulkona kuivaa ja kylmää, sisällä kuivaa ja lämmintä. Suuret lämpötilanvaihtelut ja ilman kuivuus muodostavat iholle varsinaiset extreme-olosuhteet joten ei ihme, että harvassa ovat he joiden iho voi hyvin ja säilyttää hehkunsa ilman talvi-ajan tehostettua hoitoa. 

Oikeilla tuotevalinnoilla ja koostamalla ihonhoitorutiinin vuodenaikaan sopivaksi, voit säilyttää ihon kauniina ja hyväkuntoisena ympäri vuoden. Talvi-ajan kiristelyn, kuivuuden ja sameuden voi välttää – se vaatii vain ihon tarpeiden kuuntelua herkemmällä korvalla. Talvi-ajan ihonhoidossa keskeisin avainsana on ihon kosteutus, joka on tärkein edellytys kauniile ja hyvinvoivalle iholle iästä ja ihotyypistä riippumatta.

Talvi-ihon pelastajat

Ensiapuna vuodenajan vaihdoksiin ja erityisolosuhteisiin (paukkupakkaset, raaka viima, paljon ulkoilua sisältävät päivät) suosittelen pitämään aina käden ulottuvilla niin sanotun SOS naamion, jolla saat nopeasti lisäkosteutta ja ravitsevaa hoitoa ihollesi aina tilanteen vaatiseesa. 

Oma luottotuotteeni tähän on Esse Cream Mask, joka on mitä tehokkain kaikille ihotyypeille sopiva yönaamio aina kun iho tuntuu kaipaavaan jotain ekstraa. Naamiota hierotaan iholle pieni nokare kasvoveden jälkeen ja jätetään tekemään taikojaan yön yli. Naamio imeytyy ihoon, eikä jää pinnalle kerrokseksi, joten se on yhtä miellyttävä käyttää kuin yövoide.

 

 

Jos kaipaat vielä astetta enemmän tehoja ja hoitavuutta ja satut olemaan yksi RUA seerumeiden nimeen vannovista, niin voit levittää Cream Maskin yöksi seerumeiden päälle. Tällä kombolla iho on seuraavana aamuna takuuvarmasti kuin uudesti syntynyt: hoidettu, sileä ja pehmeä.

SOS naamio pelastaa tilanteen ja tukee ihon hyvinvointia vuodenajan vaihdoksessa, mutta sen lisäksi päivittäinen ihonhoitorutiini ja tuotteet kannattaa päivittää talviaikaan hyvissä ajoin.

Tehokosteuttavat seerumit

Jos ihonhoitorutiinisi kostuu lämpimämpinä vuodenaikoina kasvovesi-voide/öljy triosta, niin ihonhoitorutiinin päivitys talviaikaan kannattaa aloittaa lisäämällä joukkoon kosteuttava seerumi, sillä kaikki ihotyypit kaipaavat enemmän kosteutta talvella.

Kokeile seuraavia suosikkeja:

Täyteläiset hoitovoiteet

Jos taas olet kesäaikaan suosinut kasvovesi-kosteuttava seerumi-öljy yhdistelmää niin lisää viimeisenä kerroksena kosteutta sitomaan täyteläisempi voide tai balmi.

Ravitsevat öljyt

Jos ihonhoitorutiiniisi ei vielä kuulu ölljyä, kokeile jotain näistä ihoa ravitsevista vaihtoehdoista:

Helppo muistisääntö tuotteiden levitykseen on levitys ohuimmasta paksuimpaan: kasvovesi, kosteuttava seerumi, öljy, voide tai balmi. Ohuet, vesimäiset ja geelimäiset tuotteet imeytyvät syvemmälle ihon pintakerroksiin kun taas täyteläisemmät öljyt ja voiteet on hyvä levittää päälimmäiseksi kosteutta sitomaan.

Suojaava ja hoitava meikkivoide

Viimeisen silauksen talvi-ihon hoitoon ja suojaukseen antaa meikkivoide, jota kannustankin aina ajattelmaan osana päivittäistä ihonhoitoa, sillä sen suojaava ja kosteuttava vaikutus on etenkin talvella merkittävä. Oma suosikkini talvi-ajan meikkivoiteeksi on Esse meikkivoide, joka on ihanan kosteuttava sen lisäksi, että se levittyy uskomattoman hyvin ja jättää ihon kauniin hehkuvaksi.

Huoneilmaa kosteuttava diffuuseri

Ihon hyvinvointia voi talviaikaan tukea myös ilmaa kosteuttavalla diffuuserilla. Etenkin ihon pintakuivuudesta tai hengitysteiden limakalvojen kuivuudesta kärsivien kannattaa hankkia yöpöydälle ja työpisteen viereen ilmankostutin. Bulba malliston skandinaavisen kauniit Laakea ja Lempi malli sopivat tähän mainiosti ja ovat riittävän tehokkaita ilmankostuttajia suurempaankin huoneeseen. Voit nauttia diffuuserin tuottamasta kosteuttavasta höyrystä sellaisenaan tai lisätä joukoon pari tippaa eteeristä öljyä.

Jos kaipaat apua ihollesi sopivien tuotteiden valinnassa, niin ethän epäröi ottaa yhteyttä. Autan mielelläni pinenemmissä ja suuremmissa ihonhoidon kysymyksissä. Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla sara@sarah.fi.

Talvisin terveisin,


Sara

Aurinkokylpy aktivoi ihon d-vitamiinituotannon

Kävin amukävelyllä keräämässä alkusyksyn auringonsäteitä kotimme lähellä kulkevalla rantaraitilla. Lempireittini kulkee aamuauringossa kylpevää merenrantaa pitkin ja pienen metsän poikki, kunnes kääntyy taas kotia kohti. Menneen kesän yltäkylläisen auringonpaisteen jälkeen sisäiset aurinkokennot tuntuvat olevan nyt 100% ladattuina, mutta samaan aikaan ajatus syksyn mukanaan tuomasta valon väheneminestä tuntuu haikealta, hieman pelottavaltakin. Auringon valolla ja lämmöllä on meihin ihmisiin, aivan kuten luontoonkin, valtavan suuri vaikutus. Kesäkuukausina pursuamme elinvoimaa aivan eri tavalla kuin keskellä kylmintä ja pimeintä talvea.

Paljon puhutaan siitä kuinka auringolta tulee suojautua ja mitkä ovat liiallisen auringonoton haitat. Auringolla on kuitenkin myös tärkeä hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, jotka jäävät saamatta jos liiaksi piileskelemme suojassa. Yksi näistä on auringon ihon d-vitamiinin tuotannon aktivoituminen auringon uv-säteilyn seurauksena.

Ihon suojaamisesta auringolta puhuttaessa ussein unohtuu mainita, että auringosta kannattaa kuitenkin nauttia pieniä aikoja myös ilman aurinkosuojavoidetta, päivittäin jos mahdollista,  sillä jo 15 minuuttia auringossa käynnistää ihossa D-vitamiinituotannon. Kun iholle levitetään aurinkosuojavoide, on se sitten kemiallisen tai fyiskaalisen suojan antava, d-vitamiinin valmistus estyy.

D-vitamiini ulkoisesti ja sisäisesti tankattuna on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja myös ihon kannalta erityisen tärkeä vitamiini. Erityisesti silloin kun halutaan hoitaa ja ennaltaehkäistä ihon tulehdusta, kuten vaikkapa aknea.

Syksyn saapuessa on hyvä huomioida, että näillä leveyspiireillä D-vitamiinin tuotannon aktivoiva UVB-säteily jää talvikuukausina sen verran vähäiseksi, että D-vitamiinia on syytä nauttia riittävä annos myös purkista laadukkaana ravintolisän muodossa.

D-vitamiiniin ihonhoidollisiin vaikutuksiin liittyen on tulossa pian jotain aivan uutta ja mullistavaa Esseltä. Osallistuin toissa keväänä asiakkaani kanssa kolmen kuukauden ajan Esse anti-akne tuotelinjan testiryhmään ja tulokset olivat vakuuttavia. Uuden akne-tuotelinjan yhtenä keskeisenä vaikuttavana aineena on juurikin d-vitamiini.

Odotan uutuuksia saapuvaksi hoitolallle lokakuussa. Tuotteet tulevat kuluttajien saataville vain minun ja muiden Esse ihoterapeuttien käsien kautta. Tällöin varmistetaan, että hoito on kokonaisvaltaista ja suunnitelmallisen kotihoidon tukena on protokollaan perehtynyt ja tuotteet tunteva Esse-hoitaja.

Palaan tähän heti kun saan Esse anti-akne linjan uutuudet käsiini!

Aurinkoista syyskuun jatkoa!

Sara

Wildcrafted Organics – Holistista ja vaikuttavaa luonnonkosmetiikkaa Australiasta

Wildcrafted organics
Wildcrafted Organics on holistinen, ylellinen ja vaikuttava luonnonkosmetiikan ihonhoitosarja, jonka raaka-aineet pohjautuvat Australian luonnossa villinä kasvaviin ja orgaanisesti viljeltyihin kasvikunnan aarteisiin. Jokaisen tuotteen koostumus on tarkoin harkittu ja tuotteet sisältävät vain kaikkein ravinnerikkaimpia ihoa ravitsevia, uudelleenrakentavia ja suojaavia raaka-aineita. Tuotteet sisältävät ainoastaan iholle aidosti hyödyllisiä vaikuttavia aineita, ei lainkaan täyteaineita tai haitallisia kemikaaleja.
 
Tuotesarjan kehittäjä ja äiti on australialainen herbalisti ja ravitsemusasinatuntija Nicole O`Sullivan. Wildcrafted Organics on syntynyt hänen halustaan luoda luonnollinen, vaikuttava ja tehokas tuotesarja, johon kulminoituu hänen kunnioituksensa ja intohimonsa kasvilääkintää ja Australian uniikkia kasvikuntaa kohtaan. Nicole itse valmistaa ja pakkaa kaikki tuotteet pienissä erissä juuri ennen kuin ne toimitetaan asiakkaille, jotta kaikki on varmasti mahdollisimman tuoretta.
Hän kuvaa tuotesarjaansa omin sanoin näin:
 
 
 
”Luxurious skincare should be made with only the highest quality organic or wild harvested ingredients in high concentrations not filled with nasty chemicals and cheap fillers.
In this fast paced world we live in our products need to be as pleasurable to use as they are effective allowing us those few precious moments to escape within a daily skincare ritual that is both nurturing and addictive.”
 
 
Tuotesarja pitää sisällään kuusi tuotetta, joilla saat räätälöityä yksilöllisen ihonhoitorutiinin kunkin ihotyypin  tarpeisiin.
 
 

Neroli Cleansing Oil – Tasapainottava puhdistusöljy

 
Neroli Cleansing Oil -puhdistusöljy on hellävaraisesti ihoa puhdistava, tasapainottava ja ravitseva puhdistusöljy kaikille ihotyypeille. Huumaavasti ylang ylangilta, appelsiininkukilta ja greipiltä tuoksuva silkkinen öljy syväpuhdistaa iholta meikin ja lian rasittamatta ihon luontaista rasvahappovaippaa ja jättäen ihon pehmeäksi ja hoidetuksi. Puhdistusöljyn ihoa pehmentävät, kosteuttavat ja uudistavat raaka-aineet edistävät ihon kosteustasapainoa, vähentävät epäpuhtauksia ja tukkeumia sekä ennaltaehkäisevät ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä iholla.
 
 
 

Wild Rose Botanical Mist – Kosteuttava ja uudistava kasvovesi  

Wild Rose Botanical Mist on ihoa tehokkaasti ja pitkäkestoisesti kosteuttava ja uudistava kasvovesi, joka tekee ihosta kimmoisan ja valmistaa ihoa vastaanottamaan muut hoitotuotteet. Kasvovedessä yhdistyvät Bulgarian ruusun terälehdistä tislaamalla valmistettu kukkaisvesi, Australian superfoodina tunnetun Australian Plum -villiluumun hedelmäuutteet (Kakadu-, Burdekin- ja Ilawara Plum lajikkeet) sekä hyaluronihappo ja B3-vitamiini, jotka yhdessä muodostavat ainutlaatuisen ihoa hoitavan kokonaisuuden.    

Wild Plum Illuminating C-Complex -serum – Kirkastava C-vitamiiniseerumi

Wild Plum Illuminating C-Complex -seerumi on ihoa kirkastava ja kosteuttava C-vitamiiniseerumi, joka auttaa suojaamaan ihoa auringon, valovanhenemisen ja ilmansaasteiden aiheuttamilta ennenaikaisen ikääntymisen merkeiltä, kuten juonteilta ja pigmenttimuutoksilta.  Aktiivisen C-vitamiinin lisäksi seerumi sisältää muun muassa Australian villliluumu-uutetta, tatar-uutetta ja hyaluronihappoa, joilla on tutkitusti kyky vaalentaa pigmenttimuuoksia ja arpia, parantaa ihon kosteustasapainoa sekä edistää kollageenintuotantoa.

Sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti seerumista hyötyvät kosteusköyhä, epäpuhdas ja ikääntyvä iho.

Wildflowers Rejuvenating Serum – Elvyttävä öljyseerumi

Wildflowers Rejuvenating Serum on kasvikunnan tehokkaimmista bioaktiivisista raaka-aineista ja vitamiineista tiivistetty öljyseerumi, joka antaa iholle elinvoimaa, hehkua ja kimmoisuutta. Taivaalliselta tuoksuva öljyseerumi on koostumukseltaan ylellinen ja nopeasti imeytyvä, tehden ihosta kauniisti ravitun ja sädehtivän. Seerumi sisältää muun muassa iholle tärkeitä CoQ10-entsyymeitä ja kasviperäistä skvalaania, joista molemmilla on tärkeä tehtävä ihon hyvän kunnon ja nuorekkuuden ylläpitäjänä. Tämä seerumi palauttaa hehkun, jonka aika on vienyt mennessään.

Sopii kaikille ihotyypeille.

Everlasting Beauty Balm Concentrate – Korjaava kauneusbalmi

Wildcrafted Organics Everlasting Beauty Balm Concentrate on kullansävyinen ja huumaavan tuoksuinen kauneusbalmi, joka sulaa kosketuksesta silkkiseksi ihoa helliväksi kauneuseliksiiriksi. Sen sisältämät arvokkaat ja eksoottiset kasvivoit ja -öljyt ravitsevat ja hellivät ihoa kokonaisvaltaisesti tehden siitä pehmeän, kimmoisan ja sädehtivän.

Tuote sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti siitä hyötyvät kuiva, herkkä ja ikääntyvä iho.

Wild Berry Honey Cleanse Exfoliant Masque – Kosteuttava kuorintanaamio

Wild Berry Honey Cleanse Exfoliant Masque on ihoa kirkastava, kosteuttava ja uudistava kuorintanaamio, joka tarjoilee iholle reilun annoksen vahvoja antioksidantteja ja ravinteita. Koostumukseltaan runsaan täyteläinen naamio sisältää muun muassa puhdistavaa valkoista savea, tulehduksia rauhoittavaa hunajaa ja antioksidanttirikasta hibiskusta sekä Maqui-marjauutetta.

Murskatut hibiskuksen lehdet ja hunajan entsyyymit pehmentävät ja kuorivat ihoa hellävaraisesti. Hienojakoiset Halloysite- ja Zeoliitti-savet imevät ihosta epäpuhtauksia ja raskasmetalleja, jättäen ihon terveen  hehkuvaksi.

Sopii kaikille ihotyypeille, erityisen hyvin epäpuhtaalle iholle, akneiholle ja ikääntyvälle iholle.

Native Hibiscus Polish – Kirkastava entsyymikuorintanaamio

Native Hibiscus Polish on ihoa kirkastava monitoimituote, joka yhdistää entsymaattisen kuorinnan ja syväpuhdistavan naamion. Tuotteen puuterimainen koostumus aktivoituu veteen sekoitettuna. Riisipuuteri ja valkoinen savi kuorivat hellävaraisesti ihoa poistaen epidermiksen kuollutta pintasolukkoa ja epäpuhtauksia. Papaijaentsyymi, salisyylihappo ja paju-uute liuottavat tukkeumia ja edesauttavat ihosolujen uudistumista valmistaen ihoa vastaanottamaan hoitotuotteiden hyödyt syvävaikutteisemmin.

Tuote sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti siitä hyötyvät seka-, rasvainen-, epäpuhdas- ja ikääntyvä iho. Jos ihosi on hyvin herkkä tai kuiva tai sinulla on couperosaa niin korvaa tuote miedommalla Wild Berry Honey Masque -kuorintanaamiolla.

Wildcrafted Organics saapui hoitolani ja verkkokauppani valikoimaan aivan vuoden alussa ja vaikka intuitioni ennakkoon nyökkäili vahvasti ja odotukset olivat korkealla, niin olen ollut täysin ällikällä lyöty siitä, miten huikean vastaanoton sarjan tuotteet ovat asiakkaideni keskuudessa saaneet ja miten  ylenpalttisen ihanaa palautetta jokainen itselleen yhdenkin WO purnukan hankkinut on minulle tuotteista antanut. Ensimmästen kuukausien perusteella top 3 suosikeiksi ovat nousseet Neroli puhdistusöljy, Wildflowers öljyseerumi ja  Everlasting Beauty Balm -kauneusbalmi.  

Oletko sinä jo päässyt tutustumaan Wildcrafted Organicsin maailmaan?

Esse Plus Eye Contour Cream – tehohoitoa silmänympärysiholle

Esse tuotteita ja kukkia

Silmänympärysihon turvotus, tummat silmänaluset sekä rypyt ja juonteet saavat meidät helposti näyttämään väsyneiltä ja nuutuneilta, kielien armottomasti liian vähäisiksi jääneistä tai katkonaisista yöunista, stressistä tai esimerkiksi epätasapainoisesta ruokavaliosta. Etenkin tähän aikaan vuodesta kun pimeitä ja sateisia kuukausia on takana jo useampi ja auringon elinvoimaa antavat lämmittävät säteet ovat kaukainen muisto vain, alkaa monilla meistä olla hieman puhti poissa ja se myös näkyy kasvoilla, erityisesti silmänympärysiholla.

Silmänympärysiho on  kaikkein ohuin ihoalue koko kasvojen alueella. Sen lisäksi, että silmänympärysiho on altis reagoimaan erilaisiin sisäisiin ja elämäntapatekijöihin, joutuu se usein myös kovemmalle ulkoiselle rasitukselle kuin muut sitä vahvemmat ihoalueet kasvoilla. Kun meikkaamme, sitten pesemme meikit pois ehkäpä vielä jollain turhan voimakkaalla silmämeikipoistoaineella, vaihdamme piilareita, pyyhimme ulkona tuulisella säällä vuotavia silmäkulmia, hankaamme silmänympäryihoa jos silmät kutisevat, nukkuessamme silmänympärysihoa hankaa tyynyliinaan joka myös imee iholta kosteutta ja niin edelleen, joutuu herkkä silmänympärysiho jatkuvalle rasitukselle.

Herkän ja ohuen ihon altistuminen jatkuvalle rasitukselle jättää iholle ennemmin tai myöhemmin näkyvät jälkensä. Ne eivät ehkä näy vielä parikymppisenä, mutta yleensä kolmenkympin puolin ja toisin alkavat ensimmäiset pienet ikääntymismuutokset piirtyä esiin ja silmänympärysiho kaivata erityistä huolenpitoa. Ikävuosien karttuessa myös esimerkiksi hormonaalisilla muutoksilla, ilmansaasteilla, UV-säteilyllä ja HEV-valolla (high energy visible light, valoa heijastuu kännyköistä, tietokoneesta, tabletilta jne. ja imeytyy UV-valoa syvemmälle ihoon) on entistä suurempi vaikutus yleisimpien silmänympärysihon ongelmien, ryppyjen, juonteiden, pigmenttimuutosten kuin myös silmäpussien ilmaantumiselle.

Edellämainitut seikat huomioiden herkästä silmänympärysihosta kannattaa pitää hyvää huolta, jotta se ikääntyisi mahdollisimman kauniisti. Itse olen sitä mieltä, että ikä ja eletyt vuodet saavat näkyä, mutta voimme silti halutessamme näyttää mahdollisimman hyvinvoivilta ja raikkailta. Itsestään huolehtiminen ja ihon pitkän tähtäimen hyvinvointiin panostaminen tukevat ihon terveyttä ja kaunista ikääntymistä. Kukapa ei haluaisi hehkua hyvinvointia iästä riippumatta?

Palataanpa sitten hieman sivuraiteille versoneistä alkusanoista varsinaiseen asiaan. Halun nimittäin esitellä teille parhaan tähän asti testaamani silmänympärysvoiteen, joka on tehokas apu yleisimpiin silmänympärysihon ongelmiin, myös kinkkisempiin sellaisiin. Kyseessä on probioottinen Esse Eye Contour Cream+ silmänympärysvoide, johon tutustuin kunnolla vajaa vuosi sitten kun saimme Essen anti-age aiheisen koulutuspäivän päätteeksi kyseiset putelit testiin. Tuossa vaiheessa Esse Plus -linjan tuotteet kuin tuo silmänympärysvoidekaan eivät vielä kuuluneet hoitolani tuotevalikoimaan, sillä kyseessä on Essen vahvimmin antiage vaikutteinen tehotuotelinja ja oma-asiakaskuntani on suurimmaksi osaksi iältään vasta hieman kolmenkympin puolin ja toisin.

Päädyin kuitenkin testauspuuhiin kuultuani tuotteesta paljon kehuja. Reilun kuukauden ajan käytin silmänympärysvoidetta vain toiseen silmään nähdäkseni miten se vaikuttaa. Voin kertoa, että kyllä kuulkaas harmitti sen kuukauden jälkeen, etten ollut ottanut kuvaa lähtötilanteesta, sillä ero oli silminnähtävä jo noin lyhyen käytön jälkeen. En kärsi tummista silmänalusista tai pigmenttimuutoksista, mutta pienet rypyt alaluomilla olivat silottuneet huomattavasti ja silmänympärysiho kirkastunut ja tasoittunut silminnähden Siitä lähtien en ole muita silmänympärysvoiteita enää käyttänytkään kuin tätä silmänympärysvoiteiden Ferrariksi ristimääni tehotuotetta. Myös Esse kollegoilta olen kuullut vastaavia kehuja ja lisäksi kuullut erinomaisista tuloksista pigmenttimuutosten vaalenemisesta ja yläluomen napakoittumisesta. Myös useampi asiakkaani on ottanut tuotteen omakseen heti sen jälkeen kun vakuutuin siitä itse niin paljon että rohkenin alkaa sitä ensi alkuun tyyriin puoleisesta hintalapusta huolimatta suosittelemaan.

Esse Eye Contour Cream+  -probioottinen silmänympärysvoide hoitaa tehokkaasti kaikkia yleisimpiä silmänympärysihon ongelmia, kuten ryppyjä ja juonteita, ihon veltostumista ja turvotusta, pigmenttiläiskiä ja tummia silmänalusia. Täyteläinen voide sisältää useita tehokkaita aktiiviaineita, joilla on tutkitusti ihon hyvinvointia ja nuorekkuutta edistäviä vaikutuksia. Tuote on pakattu ilmatiiviiseen pumppupulloon, josta sitä on helppo annostella juuri oikea määrä kerrallaan. Hyvin pieni määrä täyteläistä voidetta riittää, joten voide riittää aamuin illoin käytettynä jopa 4-6 kuukautta. Itselläni voide taisi kestää jopa hieman pidempään, mutta taisin jossain kohtaa käyttää sitä vain aamuisin, sillä tehoja tuntui olevan niin paljon, etten kaivannut kahta käyttökertaa päivässsä. Ensimmäisen putelin loputtua päätin pitää muutaman kuukauden tauon ja katsoa miten se vaikuttaa ja täytyy sanoa, että eron kyllä huomaa sen verran selvästi, että korkkasin viime viikolla ilolla uuden putelin.

Tässä vielä hieman tarkempaa infoa tärkeimmistä aktiiviraaka-aineista:

Probiootit – vahvistavat ihon mikrobiomia ja kosteudensitomiskykyä

Eye Contour Cream+ -silmänympärysvoiteessa on probioottista Lactobacillus-uutetta lysaattimuodossa eli mikrobisolu on rikottu, jolloin solulima voidaan hyödyntää. Tämä “solu-uute” vaikuttaa antimikrobisesti opportunistisiin mikrobeihin ja eheyttää näin ihon mikrobiomia. Uute parantaa myös ihon kosteudensitomiskykyä vahvistammalla ja lisäämällä T-liitoksia.

Prebiootit – tukevat mikrobiomin hyvinvointia

Inuliini ja alfaglukaanioligosakkaridit muokkaavat ihon mikrobistoa terveempään suuntaan, niin, että ihon ikääntymismuutoksia aiheuttavat piilevät tulehdukset vähenevät ja suojabarriääri vahvistuu.

Silkkialbitsianuute – aktivoi kollageeni- ja elastiinisynteesiä madaltaen ryppyjä silminnähden

Uute kohottaa silmänympärysihoa, madaltaa ryppyjä sekä vähentää turvotusta. Uutteen on osoitettu parantavan kollageenisynteesiä 256% ja elastiinisynteesiä 229%. Tämä vahvistaa kapillaarisuonten seinämiä ja ehkäisee niiden repeytymistä.

Kaunokaisuute – estää hyperpigmentaatiota

Suurinosa silmänalusten liikapigmentaatiosta on piilevän tulehduksen aiheuttamaa. Kaunokaisuute estää tällaista pigmentaatiota vähentämällä melanosomien siirtymistä melanosyyteistä sarveissoluihin. Jokainen melanosyytti on yhteydessä noin 36 ihosoluun siirtäen melanosomeja niihin. Kun tämä estyy silmänympärysihon tummuus, joka johtuu pigmentaatiosta vaalenee merkittävästi.

Pirunkourauute – suojaa ihon elastiinia ja kollageenia

Makkarapuu-uute – kiinteyttäa ihoa

Matalamolekyylimassainen hyaluronihappo – kosteuttaa ihoa

Voiteessa on korkein mahdollinen pitoisuus hyaluronihappoa, jonka ansiosta voide kosteuttaa todella tehokkaasti ja silottaa ryppyjä ja juonteita.

Yllämainittujen tehoraaka-aineiden lisäksi myös kaikki muut tuotteen sisältävät raaka-aineet hoitavat ihoa ja parantavat sen kuntoa ilman kompromisseja. Takuuvarmaan Esse tyyliin jokainen raaka-aine on tarkkaan tutkittu ja valittu vaikuttavuutensa perusteella. Kaikki  voiteen sisältämät raaka-aineet ovat täysin luonnollisia ja valtaosa luomulaatuisia. Lyhyen tähtäimen näkyvien tulosten lisäksi voide tukee  aidosti ihon hyvinvointia myös pitkällä tähtäimellä, toisin kuin monet synteettisten tuotesarjojen silmänympärysvoiteet, jotka vain luovat iholle sileyden illuusion aikaansaavan muovikalvon, jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä ihon kunnon edistämisen kanssa. Jos siis tuntuu, että silmänympärysiho kaipaa kaikenkattavaa tehohoitoa, niin suosittelen satsaamaan tähän tuotteeseen, sillä erästä asiakastani lainaten, ”se on briljantti ja joka sentin arvoinen”.

Löydät Esse Eye Contour+ silmänympärysvoiteen hoitolalta ja verkkokaupasta.

Kasvohieronnan taika

Tunnetko kasvohieronnan ihonhoidolliset hyödyt vai oletko ehkä tähän saakka ajatellut, että kasvohoidossa hieronnan rooli on pelkkää hemmottelua ja hipsutusta?

Lähes kaikki pitävät hieronnasta ja rakastavat sen rentouttavaa vaikutusta, joka saa mielen leijailemaan jonnekin unen ja valveen rajamaille ja vartalon tuntumaan vuoroin höyhenen kevyeltä ja lyijyn raskaalta. Hieronnan rentouttavan ja hermostoa rauhoittavan vaikutuksen merkitystä en vähättele lainkaan ja siitä haluan kirjoittaa jonain päivänä aivan oman juttunsa, mutta rentouttavan vaikutuksen lisäksi hieronnalla on myös suuri vaikutus ihonhoidollisesti.

Kasvohieronnat ovat aina olleet ominta aluettani kosmetologin työssä. Jo kosmetologikoulun alkumetreiltä jonkinlainen intuitio ohjasi usein priorisoimaan hoidossa ajankäytön kasvohieronnalle esim. mekaanisen puhdistuksen tai laitehoitojen sijaan, vaikka tuolloin ei maailmalla eikä varsinkaan Suomessa hieronnan ihonhoidollisista vaikutuksista juurikaan hypetetty enkä osannut oikeastaan itselleni tätä vielä faktoilla perustella. Intuitiota riitti vahvistamaan, että hoidon tulokset puhuivat puolestaan ja pidin siitä mitä hieronta sai aikaan: iho näytti upealta heti hoidon päätteeksi ja hoidon positiiviset vaikutukset tuntuivat vielä pitkään hoidon jälkeen. Jo kouluaikoina muistan uponneeni hierontaa tehdessäni  keskittyneeseen, lähes meditatiiviseen tilaan, jossa muu mailma hiljeni ympärillä ja kädet tunsivat mitä tehdä. Sainkin ajoittain kuulla opiskelukavereilta lempeästi kiusoittelevia kommentteja lumoutuneesta ilmeestäni ja näyttötutkinnon vastaanottajatkin mainitsivat palautteessaan, että näytin niin syvästi keskittyneeltä tekemiseeni, että minua ei olisi häirinnyt vaikka norsu olisi kävellyt huoneeseen.

Kasvojen, kaulan ja dekoltee-alueen hieronta on aina ollut keskeinen osa kasvohoitojani riippumatta millä tuotesarjalla missäkin hoidossa työskentelen. Kasvohieronta nappaakin yleensä vähintään neljänneksen lähes minkä tahansa kasvohoidon kestosta, sillä siitä hyötyvät kaikki ihotyypit, ihon eri ongelmakohdista puhumattakaan. Tästä syystä hoitovalikoimani kasvohoidot ovat verrattain pitkiä, sillä mielestäni tunti on useissa tapauksissa hippasen turhan lyhyt aika kasvohoidolle. Etenkin anti-age hoidoissa, jossa pitkän kaavan mukaan tehdyllä napakoittavalla, elvyttävällä ja liftaavalla hieronnalla saadaan välittömästi tuloksia aikaan on hieman pidempi hoitoaika suorastaan välttämätön.

Missä piilee kasvohieronnan taika?

Ihon pintakerros eli epidermis, toiselta nimeltään orvaskesi koostuu useasta kerroksesta, mutta on kokonaisuudessaan vain noin  0,05-0,5 mm:ä ohut. Epidermis on näkyvä osa ihoamme ja se osa, johon voimme vaikuttaa ulkoisesti käytettävillä ihonhoitotuotteilla. Kasvojen alueen hieronta tehostaa hoitotuotteiden imeytymistä  ja vaikutusta epidermiksessä, mutta se vaikuttaa myös paljon syvemmälle ihoon kuin minne kosmetiikalla päästään vaikuttamaan.

Ihon rakenne muodostuu epidermiksen lisäksi myös toisesta kerroksesta, dermiksestä eli verinahasta. Myös ihonalaiskudos eli subcutis voidaan laskea ihoon kuuluvaksi. Se koostuu pääasiassa löyhästä sidekudoksesta ja rasvasta. Epidermis on kerroksista ohuin ja koostuu osin keratinisoituneista kerrostuneista epiteelisoluista. Dermis on huomattavasti paksumpi ja koostuu pääasiassa sidekudoksesta, ihon joustavuudesta ja kimmoisuudesta huolehtivista kollageenista ja elastiinista. Dermiksessä sijaitsevat myös verisuonet ja imusuonet, jotka vastaavat solujen aineenvaihdunnasta kuljettaen niille happea ja ravintoa sekä poistan kuona-aineita ja bakteereja. Tässä kohtaa hieronnan positiiviset vaikutukset astuvat kuvaan ja niin sanotusti ”this is where the magic happens” eli voimme tukea ihon aineenvaihduntaa ja kuonanpoistoa, aktivoida verenkiertoa ja ravinnon ja hapen kuljetusta ihosoluille erilaisin hierontatekniikoin. Ihon alla sijaitsevat toki vielä mm. kasvolihakset, joilla niilläkin on suuri vaikutus siihen, miltä kasvomme ja ihomme näyttävät. Ihonhoitotuotteilla voidaan siis merkittävästi vaikuttaa ihon ylimpiin kerroksiin ja ihon ulkonäköön kun taas kasvohieronnalla päästään käsiksi syvemmällä sijaitseviin ihon toimintoihin. Yhdistämällä edellämainitut päästään yleensä erinomaisiin ja pitkävaikutteisiin  ihonhoidollisiin tuloksiin.

Ihon tarpeet huomioiden valitaan hierontamenetelmä, josta iho hyötyy kulloinkin eniten. Joskus on suositeltavaa satsata sarjahoitoon, mikäli ihossa on akuuttia ongelmaa tai halutaan saada huomattavia tuloksia nopeasti. Herkkää, reaktiivista, tulehtunutta tai turvotusta keräävää ihoa hoidetaan imunestekiertoa ja kuona-aineiden poistumista edistävällä kevyellä ja rauhoittavalla lymfahieronnalla. Ikääntyvän ihon anti-age hoidoissa iho hyötyy napakasta ja aktivoivasta sidekudoksiin, kasvolihaksiin ja verenkiertoon vaikuttavasta hieronnasta, jolla voidaan saada aikaan piirteitä liftaava ja napakoittava vaikutus. Väsynyt, stressaantunut ja kirkastusta kaipaava iho hyötyy näidän kahden elvyttävästä yhdistelmästä.

Stressillä ja huonosti nukutuilla öillä on taipumus kiristää kasvolihaksiamme, kerätä turvotusta silmien ympärille ja muuttaa iho väsyneen harmaaksi kun aineenvaihdunta ei toimi optimaalisesti. Usein ruuhkavuosien aikaan ilmestyvät ja ilmeen välittömästi väsyneemmäksi ja kärttyisemmäksi muuttavat  ilmerypyt, kuten otsan pysty- ja poikkijuonteet vaivaavat monia ja ovat juurikin stressistä ja huonosti nukutuista öistä usein johtuvia. Näihin ongelmiin voi vaikuttaa säännöllisellä hieronnalla paljonkin. Optimaalisessa tilanteessa kasvohieronnassa kannattaisi käydä kerran kuussa jos siihen on mahdollisuus. Hoitojen välillä kasvoja voi ja ehdottomasti kannattaa hieroa myös kotona. Antamalla päivittäisille ihonhoitorutiineille ja tuotteiden levitykselle hieman aikaa ja ajatusta, teet niistä itsellesi rentouttavan rituaalin, jolla tuet ihosi hyvinvointia myös pintaa syvemmältä. Sivele ja painele kevyesti kämmenillä kasvojen keskiosasta ulospäin sieltä missä iho on herkkä tai punoittava. Nipistele ja hiero napakasti  alhaalta ylös suuntautuvin liikkein missä kudos tuntuu kiristävältä,  havaitset jännitystä tai kaipaat napakkuutta piirteisiin. Kuuntele mitä kädet kertovat, niin opit tuntemaan omat kasvosi ja huomaamaan millaista hoivaa ne milloinkin kaipaavat.

<3 Sara

Herkän ihon hoitotuotteet – Esse Sensitive

Onko ihosi herkkä?

Ihon herkkyys ja reaktiivisuus ovat yksi yleisimmin mietityttävistä iho-ongelmista, josta asiakkaani minulle mainitsevat saapuessaan ensimmäistä kertaa hoitoon. Herkkyys voi ilmetä ihon punoitteluna, ärsytyksen tunteena, kiristelynä, hilseilynä, kirvelynä, lehahteluna ja erilaisina arvaamattomina reaktioina, joita melko pienetkin ulkoiset muuttujat voivat yllättäen pahentaa. Herkkyys ei aina suinkaan ole ohuen ja kuivan ihon ongelma, vaan saattaa yhtä hyvin vaivata seka- ja rasvaistakin ihoa.

Toisin kuin usein luullaan, herkkä iho ei ole ihotyyppi, vaan ihon tila, jota voidaan hoitaa. Ihon olessa epänormaalin reaktiivinen ja herkkä ulkoisille tekijöille, kertoo se yleensä aina epätasapainotilasta, joka on yleensä oikeanlaisella ihonhoitorutiineilla ja -tuotteilla melko helposti korjattavissa. Epätasapainossa olevan ihon suojavaippa ja kosteustasapaino ovat heikentyneet esimerkiksi liian voimakkaasti pesevien tuotteiden, liian vahvojen kuorintojen tai puutteellisen kosteutuksen ja suojaamisen takia. Iho on saattanut mennä niin epätasapainoon, että alkuun voi olla vaikeaa saada kiinni, että mikä reaktio johtuu mistäkin ja kaikki tuntuu ärsyttävän. Epätasapainossa oleva iho saattaa yhtäkkiä alkaa reagoimaan esimerkiksi sellaisiin tuotteisiin, jotka ovat aiemmin tuntuneet sopineen iholle hyvin. Ulkoisten tekijöiden lisäksi iho saattaa olla herkkä ja reaktiivinen myös sisältäpäin kumpuavien tekijöiden, kuten atopian, rosacean, huonokuntoisen suoliston tai epätasapainossa olevan hormonitoiminnan seurauksena, jolloin ongelmaa tulee hoitaa yhtäläailla sisältä kuin ulkoa. Yhtäkaikki, herkkyyden syynä olevista tekijöistä riippumatta herkkää ja reaktiivista ihoa ärsyttävät tyypillisimmin mm. aktivoivat ainesosat, kuorivat ainesosat ja hajusteet, olivat ne sitten synteettisiä tai täysin luonnollisia eteerisiä öljyjä.

Herkälle iholle sopivilla ja herkän ihon tasapainoa vahvistavilla tuotteilla todella on kysyntää täällä meillä pohjolassa, jossa perisuomalainen vaalea ja ohut iho saa kestää yhtä sun toista jo pelkästään ilmaston puolesta. Myös erilaiset tulehdukselliset ihon ongelmat, kuten rosacea ja POD atooppisesta ihosta puhumattakaan hyötyvät useimmiten herkän ihon hoitotuotteista.

Yon-Ka lanseeraa uuden herkän ja reaktiivisen ihon tarpeisiin kehitetyn tuotelinjan ja hoitolahoidon vuoden 2018 alussa, mutta jo lokakuussa sain hoitolan repertuaariin kaivatun lisän, kun probiootteihin ja prebiootteihin pohjautuvan Essen Sensitive-linjan tuotteet saapuivat valikoimaan. Essen Sensitive-tuotelinja on mielstäni yksi koko tuotesarjan parhaista oivalluksista ja hoitolani Esse-hyllyn kiistaton tähti. Sarjan maahantuojalta kuulemani mukaan, Sensitive-linja olisi kaikkein myydyin Esse-tuotelinja myös koko Suomessa, mitä en ihmettele lainkaan.

Pidän siitä, että Esse Sensitive-linjan  tuotteista välittyy, että herkästi reagoivan ihon hoitoon on otettu aktiivinen lähestymistapa:  ei ole ainoastaan mietitty mitä ainesosia pois jättämällä vältetään voimakkaammat ärsytysreaktiot (kuten esimerkiksi apteekin mineraaliöljypohjaisissa perusvoiteissa) vaan lähdetty liikkeelle reaktiivisuuden perisyistä ja millaisilla raaka-ainekokonaisuuksilla ihoa voidaan hoitaa, jotta reaktiivisuudesta päästäisiin pikkuhiljaa kokonaan. Sensitive-tuotteet on kehitetty herkästi reagoivalle iholle, jolle ihon epätasapainotilasta johtuen mm. kaikki aktivoivat ainesosat, hajusteet ja jopa miedoimmat eteeriset öljyt saattavat olla likaa ja vain ärsyttää ihoa entisestään. Sensitive linjan tuotteet sopivatkin erityisen hyvin ihon erilaisten epätasapainotilojen hoitoon ja mm. atooppinen iho, rosacea- ja akneiho voivat hyötyä rauhoittavista tuotteista huomattavasti.

Kaikki  Sensitive-tuotteet puhdistusmaidosta voiteisiin sisältävät probioottisia ainesosia, joilla pyritään vähentämään ihossa ilmeneviä herkkyysreaktioita vahvistamalla ihon luonnollista suojavaippaa ja tasapainoa. Tuotteissa hyödynnetään Essen kehittämää BIOME+ -teknologiaa, joka pitää sisällään yhdistelmän hyödyllisten mikrobien tasapainoa iholla ylläpitäviä ja ihon immuunijärjestelmää parantavia probiootteja ja prebiootteja. Allergisten reaktioiden mahdollisuus on minimoitu käyttämällä mahdollisimman hellävaraisia luomulaatuisia raaka-aineita ja välttämällä reaktiivista tai tulehtunutta ihoa herkästi ärsyttäviä ainesosia.

Pumpulinpehmeiden Sensitive-tuotteiden koostumukset hoitavat reaktiivista ihoa hellävaraisesti, rauhoittaen ärsytystä ja tulehduksia. Jo tämän parin kuukauden mittaisen Esse-matkani aikana Sensitive-tuotteista on löytynyt apu atooppisen ihon, rosacean tai molempien kanssa tasapainoilevien  asiakkaitteni iholle. Toisilla iho on rauhoittunut hyvinkin nopeasti ja ero on ollut silminnähtävä  jo yhden hoitokerran ja parin viikon Sensitive-kuurin jälkeen, toisilla taas tuloksia on saatu odottaa pidempään, mutta yhtä kaikki tuloksia todella tulee.

Silloin kun Sensitive-linjan tuotteilla haetaan erityisesti apua ihon reaktiivisuuteen ja tulehdukseen, Sensitive-tuotteet suositellaan käytettäväksi kuuriluontoisesti 3-6 kuukauden ajan. On tärkeää, että kuurin aikana samalle ihoalueelle ei käytetä mitään muita ihonhoitotuotteita, ei edes Essen peruslinjan tuotteita. Tämä siitä syystä, että muut tuotteet voivat häiritä Sensitive-tuotteiden vaikutuksia iholla. Probiottisia tuotteita käytettäessa kannattaa muutenkin olla melko kranttu mitä iholleen laittaa ja myös meikkivoide vaihtaa hoitavaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteeseen, sillä synteettisten tuotteiden sisältämät säilöntäaineet ovat omiaan tuhoamaan probiootit ja näin vesittämään niiden tehon. Jos ihossa ei ole erityistä reaktiivisuutta tai muuta huolenaihetta, voi Sensitive-tuotteita hyvin yhdistellä muiden Essen perus- ja pluslinjan tuotteiden kanssa.

Herkästi reagoivan ihon tuotelinja koostuu viidestä eri hoitotuotteesta.

Sensitive Cleanser on PH-tasapainotettu maitomainen puhdistaja  on kehitetty minimoimaan herkän ihon ärsytystä, poistaen kuitenkin meikin tehokkaasti. Ultra-miedot luomulaatuiset raaka- aineet jättävät ihon rauhallisen ja miellyttävän tuntuiseksi.

Keskeisimmät aktiiviaineet: Lactobacilluksen probioottiset uutteet ja luomulaatuinen aloe vera.

Sensitive Toner  herkän ihon kasvovesi sisältää probioottisia uutteita ja prebiootteja, jotka tukevat ihon mikrobiomin tasapainoa. Hellävaraiset raaka-aineet kosteuttavat ja hoitavat ihoa.

Keskeisimmät aktiiviaineet: Prebiootit – Inuliini ja alfaglukaanioligosakkaridit ovat prebiootteja, jotka ravitsevat hyödyllisiä mikrobeja ja sen myötä estävät haitallisten mikrobilajien liiallista lisääntymistä. Probiootit – Lactobacillus ja lactobacillus fermentaatti: molemmat probioottiset uutteet on lisätty tuotteeseen niiden mikrobiomia tasapainottavien ominaisuuksien vuoksi. Ne muuttavat ihon ekosysteemiä niin, että ihon omat suojamekanismit vahvistuvat. Aloe vera ja Maitohappo –  Kosteuttavat tehokkaasti herkkää ihoa.

Sensitive Serum, keyven öljyinen, vedetön seerumi sisältää yli miljardi elävää probioottista Lactobacillus mikrobia millilitraa kohti. Nämä mikrobit aktivoituvat ihon pinnan kosteudesta. Kun ne ovat aktiivisia, ne varustavat ihoa korjaten epätasapainotiloja ja vahvistaen suojabarriäärin toimintaa.

Hydro Moisturiser tehokosteuttava voide on kehitetty rauhoittamaan herkkää ihoa huolehtimalla sen kosteustasapainon säilymisestä.

Nourish Moisturiser kosteuttava ja ravitseva voide on kehitetty tehostamaan kuivan ja herkän ihon suojabarriäärin toimintaa.

Keskeisimmät aktiiviaineet: Prebiootit – inuliini ja α-glucan- oligosakkaridit korjaavat ihon karheutta ja punoitusta ja vähentävät herkän ihon ärsytystä. Prebiootit edistävät hyödyllisten mikrobien kasvua. Probiootit – Voiteissa käytetään Lactobacillus probioottien uutetta. Uute parantaa ihon hyödyllisiä mikrobipopulaatioita. Kokonaisvaikutus parantaa ihon kuntoa ja kimmoisuutta parantamalla kosteuden sitoutumista ja estäen sen haihtumista.

Sensitive-linjan molempien kosteusvoiteiden koostumukset ovat hyvin pitkälle lähes identtiset: molemmista löytyvät aktiiviaineita niin hyaluronihappo, probioottinen uute kuin prebiootit. Voiteiden ratkaiseva ero piilee voidepohjan koostumuksessa, jonka ansiosta Hydro on voiteista aavistuksen kevyempi ja kosteuttavampi ja Nourish puolestaan täyteläisempi ja ravitsevampi.

Oletko sinä jo tutustunut Esse Sensitive-ihonhoitotuotteisiin?

Aknen hoito ruokavaliolla: eliminaatiodieetti

Viime viikolla kirjoitin pari-kolmekymppisten naisten hyvin yleisestä ongelmasta, nimeltään hormonaalinen akne sekä ruokavalion, erityisesti sokerin negatiivisista vaikutuksista ihon kuntoon. Kirjoituksessani avasin sitä, kuinka lähes kaikki akne on hormonaalista ja miksi aknea ei mielestäni ensisijaisesti kannata hoitaa antibioottikuurein tai Roaccutanilla ja miksei sitä myöskään voida kokonaan parantaa yksinään ulkoisesti käytettävillä ihonhoitotuotteilla.  Kerroin myös, miksi valtaosalla aknelääakityksen aloittaneista akne yleensä palaa lääkekuurin loputtua. Voit lukea aiheesta tarkemmin ”Aknen hoito ruokavaliolla: akne ja sokeri” postauksestani.

Käytännön kokemus kerta toisensa jälkeen on vahvistanut näkemystäni siitä, että oli kyseessä sitten akne-, rosacea-, POD- tai vaikkapa atopia-tyyppiset iho-ongelmat, parhaisiin hoitotuloksiin päästään yhdistämällä ihon ulkoinen hoito – tehokkaat, mutta hellävaraiset hoitolahoidot ja kosmetologin laatiman ihonhoito-ohjelman täsmällinen ja pitkäjänteinen noudattaminen kotona – sisäisten tekijöiden hoitamiseen. Tässä kohtaa katseen kääntämisestä sokerin lisäksi ruokavalioon laajemminkin voi olla huomattava apu, josta kirjoitan nyt omiin ja asiakkaitteni kokemuksiin perustuen, ei-ravintoammatilaisen näkökulmasta.

Optimaalisin vaihtoehto olisi, että ärhäkämmistä iho-ongelmista kärsivä voisi hakeutua kosmetologin lisäksi myös funktionaaliseen lääketieteeseen erikoistuneen ravintoterapeutin pakeille, mutta tiedän että tämä ei suinkaan ole kaikille mahdollista. Usein suosittelenkin tietyntyyppisistä iho-ongelmista kärsiville asiakkailleni lyhyttä eliminaatiodiettiä; sokerin, eläinperäisten maitotuotteiden ja gluteeniviljonen (etenkin vehnän) ruokavaliosta pois jättämistä vähintään kuukauden ajaksi. Kuukausi on hyvin lyhyt aika, varsinkin mikäli kehossa ja ihossa on kytenyt tulehdus jo pidempään, mutta mikäli malttaa pitää napakasti nollatoleranssin edellämainituista ruoka-aineista edes tuon kuukauden ajan, voidaan hyvässä lykyssä nähdä ihon paranemista ja siitä päätellä, että joku karsituista ruoka-aineista on selvästi ihon kuntoa pahentava ja paranemista estävä tekijä ja sen välttämistä kannattaa jatkaa jatkossakin ihon paranemisen tukemiseksi.

Toimiakseen kuten suunniteltu, eliminaatiodietti edellyttää nollatoleranssia vältettävien ruoka-aineiden suhteen, mutta ehkä sitoutumista helpottaa tieto siitä, että tsemppaus saatetaan palkita paranemaan alkavalla iholla ja ravintoon liittyvällä uusilla oivalluksilla, jotka lisäävät  hyvinvointia kaikin puolin.

Kokosin alle listan siitä, mitä ruokavaliosta kannattaa karsia ja mitä suosia.

VÄLTETTÄVÄT RUOKA-AINEET

x prosessoitu sokeri

sis. karkit, keksit, pullat, kakut, jäätelöt, mehut, limut ym.

x eläinperäiset maitotuotteet

sis. maidot, rahkat, jogurtit, juustot, jäätelö ym.

x gluteeniviljat

sis. vehnä, ruis, ohra ym.

Huom! Valitse gluteenittomista tuotteista vaihtoehto joka ei sisällä vehnätärkkelystä. Esim. monissa gluteenittomissa jauhoseoksissa ja soijakastikkeessa on mukana vehnää.

x teollinen ja pikaruoka sekä ravintolisät

sis. palautusjuomat (hera ym.), ateriankorvikkeet ym.

SUOSITTAVAT RUOKA-AINEET

x tuoreet kasvikset ja juurekset

Etenkin vihreät: lehtikaali, pinaatti, mustakaali, rucola, parsakaali, selleri,yrtit jne. sisältävät valtavat määrät vitamiineja ja hivenaineita, jotka tukevat ihon hyvinvointia ja rauhoittavat tulehduksia. Myös mm. porkkanan on koettu edistävän ihon tulehdusten paranemista.

x tuoreet / pakastetut marjat

Esim. puolukka, mustikka, mustaherukka, vadelma, mansikka jne. sisältävät paljon tärkeitä vitamiineja antioksidantteja sekä suolistolle hyvää pehmeää kuitua.

x kasvirasvat ja -öljyt 

Etenkin rypsiöljy, joka sisältää omega 3:sta (toisin kuin oliiviöljy), avokado on myös hyvä.

x luontaisesti gluteenittomat viljat

Esim. puhdas kaura, riisi, maissi, tattari, hirssi.

x kasvimaidot

Makeuttamattomat kaura- ja soijamaidot) sekä makeuttamattomat kaura- ja soijajogurtit.

x pähkinät ja siemenet

Esim. cashew, mantelit, chia-siemenet sisältävät paljon hyviä rasvahappoja.

x kala ja liha

Suosi lohta ja valkoisia kaloja.

x kananmunat

x tuoreet hedelmät

Vain kohtuullisia määriä koska sisältävät runsaasti verensokeria ja insuliinitasoja nopeasti nostavaa hedelmäsokeria.

x luomulaatuinen vihreä tee 

Sisältää tulehduksia rauhoittavia antioksidantteja. Nauti 1-3 kuppia päivässä.

x puhdasta vettä pitkin päivää (juo n. 2 l päivässä)

Edellä mainittujen lisäksi täydentäisin ruokavaliota ehdottomasti laadukkaalla probioottivalmisteella ja harkinnan mukaan mahdollisesti myös d-vitamiinilla ja omega3-kapseleilla.

Länsimaiseen ruokavalioon vankasti juurtuneiden maidon, sokerin ja gluteeniviljojen poisjättäminen voi aluksi tuntua rajoittavalta ja vaikeltakin, mutta ruokavalion putsaamisen myötä moni alkaa pian kokea ahaa-elämyksiä siitä mitä kaikkea voi syödä ja millaisia positiivisia vaikutuksia muutoksella on ihoon ja hyvinvointiin. Pohjimmiltaan kyse on vain tottumuksesta ja   yleensä vannoutuneimmankin leipä- ja sokerihiiren höttöhiilarihimot ja mieliteot unohtuvat parissa viikossa kun vain muistaa syödä riittävän paljon, säännöllisesti ja monipuolisesti. Jos sinulla on perussairauksia, allergioita tai monipuolisen ruokavalion koostaminen näillä vinkeillä tuntuu mahdottomalta, niin suosittelen ehdottamasti kääntymään koulutetun FLT ravintovalmentajan puoleen.

 

Aknen hoito ruokavaliolla: akne ja sokeri

Sokeriton syyskuu on pian puolessa välissä, joten ajattelin, että mikä olisikaan parempi ajankohta kirjoittaa sokerin ihovaikutuksiin pureutuva pieni tietopaketti. Olkoon se vaikka sitten lisätsemppinä ”Sokeriton Syyskuu”-haasteeseen mukaan lähteneille tai kipinä, joka sytyttää motivaation kokeilla lisätyn sokerin jättämistä ruokavaliosta muutamaksi viikoski vaikka ei haasteessa olisi alunperin mukana ollutkaan.

Miksi sitten kosmetologi täällä kirjoittaa ruokavalioasoista eikä pysy lestissään ja keskity vain ihonhoidon pinnalliseen puoleen, kasvohoitoihin ja ihonhoitotuotteisiin? Samasta syystä kun vaikkapa asiakkaan kokonaisvaltaisesti huomioonottava taitava hieroja osaa yhdessä asiakkaan kanssa keskustellen paikantaa jatkuvien niskajumien aiheuttajaksi puutteellisen työergonimian ja liikunnalisen passiivisuuden vapaa-ajalla eikä vain tyydy hieromaan samaa jumikohtaa kerta toisensa jälkeen. Täytyy mennä pintaa syvemmällä ja löytää ongelman aiheuttaja, jotta ongelma voidaan ratkaista eikä hoideta pelkkää oiretta.

Sokerin tiedetään vaikuttavan ihoa ennenaikaisesti vanhentaen, sillä se tuhoaa ihon kiinteydestä huolehtivaa kollageenia varsin tehokkaasti. Tässä kirjoituksessani keskityn kuitenkin sokerin vaikutuksiin hormonaalisen aknen näkökulmasta, sillä leijonanosa omasta asiakaskunnastani koostuu 25-30 vuotiaista naisista, jotka  kamppailevat tai ovat ensimmäistä hoitoaikaa varatessaan kamppailleet aikuisiällä puhjennen aknen kanssa. Näistä naisista lähestulkoon jokainen kärsii hormonaalista aknesta, takanaan hyvin toistensa kaltainen tarina: useamman vuoden käytössä ollut hormonaalinen ehkäisy on hiljattain lopetettu ja sen jälkimainingeissa on puhjennut akne, jonka seurauksena moni on syönyt ihotautillääkäriltä saadun pitkän antibioottikuurin tai useitakin, ehkä jopa hurjan voimakkaan Roaccuttan kuurin. Toisilla lääkekuuri auttaa, mutta sitäkin useammalla ongelma palaa lääkekuurin loputtua, tiedättekö miksi? Siitä syystä, että antibiootit saattavat kyllä hetkellisesti sammuttaa tulehduksen iholla, mutta ne eivät yleensä ratkaise varsinaista ongelmaa ja aknen aiheuttajaa eli hormonaalista epätasapainoa. Roaccutan puolestaan toimii kuivattavasti ja laittaa ihon talirauhaset ikäänkuin nukkumaan, jolloin näpyt pikkuhiljaa katoavat, mutta monilla vain hetkeksi. Sen lisäksi molemmat edellämainitut kuurit rasittavat suolistoa ja koko elimistöä, tuhoten paljon myös hyviä ja tärkeitä mikrobeja. Tässäkin mielstäni tietyllä tavalla hoidetaan enemmän oiretta kuin aiheuttajaa.

Samasta syystä en iho-ongelmista kärisiviä asiakkaita akohdatessani tyydy hoitamaan asiakkaan ihoa vain  ulkoapäin, sillä käytännön kokemuskin on sen osoittanut, että ihoa voidaan hoitaa, saada huomattavan hyviä tuloksia ja mm. ehkäistä arpia tehokkailla ja oikein valituilla tuotteilla ja kasvohoidoilla, mutta niin kauan kun ongelman, aknen tapauksesssa liiallisen talintuotannon, ihon sarveistumisen ja tulehduksen, aiheuttaja on sisältäpäin kumpuava tekijä,  ei ongelmaa pystytä ulkoisin keinoin kokonaan parantamaan.

Tässä kohtaa päästään vasta varsinaisesti otsikon mukaiseen aiheeseen, eli ruokavalion tai tässä kirjoituksessa nimenomaan sokerin ja muiden korkeaglykeemisten hiilihydraattien rooliin hormonaalisessa aknessa.

Lähes jokainen nainen huomaa ihossaan muutoksia jo pelkästään yhden hormonikierron aikana. Iho on yleensä parhaimmillaan ja hehkuvimmillaan kierron puolivälissä, jolloin estrogeenitasot ovat korkeimmillaan. Kierron lopussa estrogeenitasot romahtavat ja tällöin on yleensä se hetki kun kasvojen iholle ilmestyy vähintään se yksin kipeä hormonifinni vaikka muuten ei näppyihin olisi taipumusta ollenkaan. Ymmärtääkseni saman tyyppinen ilmiö tapahtuu hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen myötä kun kroppa ei enää saakkaan kuukausittaista tasaista hormoniannosta pillereistä ja hormonitasapaino muuttuu laskeneen estrogeenitason myötä. Kun naisen kehossa ei ole tarpeeksi estrogeenia tasapainottamaan testosteronin määrää, ihon talirauhaset aktivoituvat ja alkavat tuottaa aiempaa enemmän  talia. Näiden hormonaalisten muutosten ja lisääntyneen talintuotannon myötä iho on alttiimpi alusta aknelle. Yksinään ihon muuttuminen öljyisemmäksi ei kuitenkaan aknea aiheuta, vaan tarvitaan myös muita tekijöitä, kuten edellä on mainittu.

Tässä kohtaa astuvat mukaan mm. sokeri ja muut nopeasti verensokeria ja insuliinitasoja nostavat hiilihydraatit. Viime aikoina onkin saatu useita viitteitä siitä, että länsimaisessa ruokavaliossa suositut korkean glykeemisen indeksin ruoat, kuten sokeri ja valkoinen vilja, saattaisivat lisätä insuliinin ja insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-1) eritystä ja sitä kautta ne lisäisivät myös ihon talineritystä ja sarveistumista. Kerrattakoon tässäkohtaa,  että juurikin kiihtynyt talineritys ja ihon sarveistuminen aiheuttavat talirauhasen tukkeumisen ja yhdessä bakteerien kanssa kipeät tulehtuneet näpyt ihon alla ja pinnalla. Tästä syystä moni saakin tehokkaan avun akneen jättämällä ruokavaliosta pois korkean glykeemisen indeksin sokerin ja muut hiilihydraatit. Vähemmän sokeria ja nopeita hiilihydratteja tarkoitaa tasaisempaa verensokeria ja vähemmän insuliinia ja insuliininkaltaisia kasvutekijöitä kehossa eli yhtäkuin vähemmän aknea aiheuttavia tekijöitä ihossa.

Länsimainen ruokavalio, vehnä, maitotuotteet ja sokeri istuvat tiukassa monen ravintoympyrässä. Yleensä ensimmäisellä tapaamiskerralla en välttämättä ota edes ruokavalioasioita puheeksi asiakkaan kanssa, vaan kartoitan vain tilanteen ja katson ensin, mitä voimme saada aikaan ihon ulkoisella hoidolla, vaikka omien kokemusteni ja asiakkaiden kanssa testattujen ja hyväksi todettujen ruokavaliomuutosten pohjalta tekisi heti mieli listata, että sokeri, eläinperäinen maito ja gluteeniviljat kannatta kokeilla karsia ruokavaliosta saman tien pois. Olen huomannut, että ravinto on monille herkkä aihe ja siihen liittyy paljon tunteita ja pinttyneitäkin uskomuksia. Ruokavalion ja hormonitoiminnan välistä syy-seuraus yhteyttä kuin myös merkitystään ihon hyvinvoinnissa ei läheskään aina tiedosteta, ymmärretä tai uskota. Vaikka ihon kanssa olisi paljonkin ongelmia, on harva silti välittömästi valmis käärimään hihansa ja testaamaan tietyistä ruoka-aineista luopumista edes hetkellisen eliminaatiodieetin verran. Usein asia vaatii hieman sulattelua ja henkistä valmistautumista, ja fiksua toki onkin odottaa että hetki on oikea, jotta on riittävästi resursseja testata melko kokonaisvaltaistakin ja sitoutumistakin vaativaa muutosta elintavoissa.

Sokerista luopuminen on monille se vaikein pala purtavaksi, koska me naiset olemme tunnetusti usein melkoisia sokerihiiriä. Sokeri on suorastaan addiktoivaa ja usein käyn niin että kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden. Ehkä siinäkin olisi näiden ihonhoidollisten vaikutusten lisäksi yksi syy vähentää prosessoitu sokeri minimiin tai vaikka luopua kokonaan? Ja varsinkin jos kärsit iho-ongelmista, juurikin aknesta tai jostain muusta ihon ongelmasta, niin kokeile ihmeessä sokerittomuutta vaikka vain kuukauden verran. Saatat yllättyä positiivisesti.

 

Syksyisin terveisin,

Sara

 

 

Pesetkö itsellesi iho-ongelmia?

Viime viikolla keskustelin useammankin asiakkaani kanssa iholle sopivan puhdistustuotteen merkityksestä ihon hyvinvoinnin näkökulmasta. Monelle on yllätys, miten valtava merkitys voi niin pieneltäkin tuntuvalla asialla, yksittäisellä tuotteella olla,  ja että yllättävän usein ihon yleiset ongelmat: pintakuivuus, karheus, tukkoisuus ja epäpuhtaudet saattavat juontaa juurensa vääränlaisen, yleensä liian voimakkaan putsarin käytöstä. Näistä keskusteluista sainkin kipinän kirjoittaa blogiini tästä ihonhoidon yllättävästä kompastuskivestä, jota moni ei välttämättä tiedosta.

image

Iso osa ensi kertaa luokseni kasvohoitoon tulevista asiakkaistani tuskailee kahden yleisen ongelman kanssa: iho tuntuu kuivalta, kiristävältä ja karhealta, jolloin se voi näyttää harmaalta, jopa hilseilevältä ja siitä uupuu kirkkautta. Toisaalta sama iho koetaan myös epäpuhtaaksi, joskus rasvoittuvaksi ja etenkin t-alueella (leuka, nenä, otsa) on mustapäitä tai muita epäpuhtauksia, joista halutaan eroon. Yleensä epäpuhtaudet häiritsevät enemmän kuin ihon kuivuus, johon ehkä ollaan niin tottuneita, että sitä pidetään ihon ominaisuutena ja hyväksytään sellaisenaan. Kun epäpuhtaudet ja ihon ajoittainen rasvoittuminen koetaan isoimmaksi ongelmaksi, on ihan ymmärrettävän ja loogisen päättelyketjun seurausta  marssia tavaratalon kosmetiikkaosastolle ja ilman parempaa tietoa ostaa ”tehokkaampi” ja pesevämpi puhdistustuote, joka lupaa puhdistaa rasvoittuvan ja epäpuhtauksista kärsivän ihon kirkkaaksi, raikkaaksi ja puhtaaksi.

Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Voin kertoa, että vuosia sitten, ennen kuin itse tiesin paremmin, olen toiminut aivan samoin. Kuvittelin, että mustapäiden ja näppyjen takia ihoni kaipaa tehokkaampaa puhdistusta ja  päädyin itsekin ostamaan mm. sen, (excuse my french) kirotun nimeltämainitsemattoman B-kirjaimella alkavan vaaleanvihreän vaahtoputsarin, joka tuntuu olevan myös monen asiakkaani ex-suosikkiputsari, ja monta muuta aivan liian voimakasta puhdistustuotetta, jotka pesevät herkän ihon niin kiristävän ”puhtaaksi”että siinäpä ei paraskaan ihmevoide- tai seerumi järkkynyttä kosteustasapainoa korjaa.

Mitä voimakkaiden ja pesevien putsareiden käytöstä todellisuudessa seuraa, on se, että epäpuhtauksien puhdistamisen sijaan niillä tehokkaasti pestään pois ihon oma luonnollinen kosteus, rasva ja suoja, jolloin iho kuivuu entisestään. Kun ihon pinta kuivuu tarpeeksi, se menee ikään kuin tukkoon, jolloin kaikki tali ym. mitä iho normaalisti erittää pinnalle, jää kuivan pinnan alle jumiin, muodostaen mustapäitä ja tukkeumia, jotka saattavat tulehtua, koska tali pakkautuu kuivan kerroksen alle ihohuokosiin eikä kertakaikkiaan pääse sieltä pois. Seuraa lisää epäpuhtauksia, joita yritetään hoitaa aina vain voimakkaammilla tuotteilla, vaikka todellisuudessa iho kaipaisi ennnen kaikkea hellävaraisia, kosteuttavia ja tasapainottavia tuotteita. Kierre on valmis ja asiakas neuvoton. Tässä vaiheessa moni onneksi kääntyy ihonhoidon ammattilaisen puoleen ja ihon kuntoa voidaan lähteä korjaamaan pienin muutoksin. Kunpa ihan jokaisen ei tarvitsisi oppia tätä kantapään kautta.

Tällä kirjoituksellani haluankin ennen kaikkea sanoa, että luottamalla itsenne ammattitaitoisen kosmetologin käsiin, voi moni vuosiakin vaivannut pieni tai iso iho-ongelma ratketa pienin muutoksin ja monelta ongelmalta voidaan myös välttyä. Lisäksi säästät rahaa ja päänvaivaa kun kylppärin kaappi ei täyty hutiostoksista eikä iho-ongelmien kanssa tarvitse pähkäillä yksin. Kuten aiemmassa Yon-Kan putsareita käsittelevässä postauksessa kirjoitinkin, ihonhoito lähtee liikkeelle peruselementeistä, joiden tulee olla kunnossa ennen kuin kannattaa satsata rahojaan yksittäisiin, loppusilauksen tekeviin täsmä- tai erikoistuotteisiin.

Rauhaa, rakkautta ja hellävaraista ihonhoitoa.<3

Sara

Silmänympärysvoiteiden ABC

Silmänympärysiho on ohuin, herkin ja kuivin ihoalue kasvoissamme, mistä johtuen ensimmäiset ikääntymisen merkit, juonteet ja  rypyt, ilmestyvät juurikin silmänympärysiholle. Silmien ulkonurkkiin kasvojen luonnollisten ilmeiden ja naururyppyjen myötä ilmestyvät ”harakanvarpaat” syntyvät sitä herkemmin, mitä kuivempi iho on. Silmänympärysiho myös veltostuu ja menettää napakkuuttaan mitä enemmän silmänympärysihoon kohdistuu ulkoista rasitusta, esim. hankausta tai auringon uv-sääteilyä. Ihotyypillä, geeneillä ja elämäntavoilla on paljon vaikutusta siihen, kuinka aikaisin tai myöhään ikääntymismuutoksia alkaa ilmaantua, mutta edellämainituista riippumatta huolellisella ihonhoidolla ja tehokkailla tuotteilla on valtavan suuri merkitys ihon nuorekkuuden vaalimisessa ja sen ylläpitämisessä.

Silmänympärysvoiteiden käytön voisi aloittaa jo huomattavasti aiemmin kuin moni aloittaa. Liekö sitten silmänympärysvoiteen kaltaisen täsmätuotteen käyttö mielletään hifistelyksi, mutta moni hankkii ensimmäisen silmänympärysvoiteensa vasta siinä vaiheessa kun ensimmäiset juonteet ovat jo ilmestyneet. Liian myöhäistä silmänympärysihon hoitamisen aloittaminen ei missään nimessä ole silloinkaan, mutta aloittamalla tästä herkästä ihoalueesta huolehtimisen jo ennen juonteiden ilmestymistä, voidaan ensimmäisten ikääntymisen merkkien saapumista lykätä hieman myöhemmäksi.

Usein kysytty kysymys kuuluu, miksei silmänympärysiholle voisi käyttää samaa voidetta kuin kasvoille ylipäätään. Syy piilee siinä, että kuiva ja ohut silmänympärysiho kaipaa usein kosteuttavampaa, ravitsevampaa ja korjaavampaa hoitotuotetta kuin kasvojen iho muuten. Lisäksi jotkut kasvoille tarkoitetut voiteet saattavat olla liian voimakkaita tai sisältää herkälle silmänympärysiholle sopimattomia ainesosia. Silmänympärysvoiteelta toivotaan usein myös esim. turvotusta ja tummuutta vähentäviä vaikutuksia, joita aikaansaavat vaikuttavat aineet eivät välttämättä palvelisi ihon kuntoa parantavasti muilla kasvojen alueilla.

Yon-Kan valikoimasta löytyy neljä erilaista silmänympärysvoidetta ja valinta tehdään sen perusteella millaisia vaikutuksia ensisijaisesti kaivataan.

Yon-Ka Nutri Contour on silmänympärysvoiteista ravitsevin ja korjaavin ja sopii hyvin myös erittäin kuivalle silmänympärysiholle. Nutri Contour sisältää mm. ravitsevaa hasselpähkinäöljyä ja rauhoittavaa kamomillaa. Siinä on hyvin mieto tuoksu, joten se sopii myös hyvin herkkäsilmäisille. Nutri Contour 15 ml 48,00.

Alpha Contour on Yon-Kan silmänympärysvoiteista kaikkein kevyin ja uudistavin. Alpha Contour on paras valinta kun halutaan häivyttää jo olemassa pieniä juonteita ja kirkastaa silmänympärysihoa. Salamannopeasti imeytyvä geeli sisältää mm. ihoa uudistavia hedelmähappoja, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja rauhoittavaa mimosaa. Alpha Contour 15 ml 48,00.

Yon-Ka Phyto Contour on silmänympärysvoiteista virkistävin ja nestekiertoa aktivoivin. Runsaan tujauksen rosmariinin eteerisiä öljyjä sisältävä voide on tehokas turvonneille silmänympäryksille, silmäpusseille ja tummille silmänalusille. Moni on saanut siitä huomattavan avun myös miliumeihin. Phyto Contourissa on voimakas rosmariinin tuoksu, joten se ei välttämättä sovi kaikkein tuoksuherkimmille tai  hyvin herkkäsilmäisille. Phyto Contour 15 ml 48,00.

Excellence Code Eye Contour on Yon-Kan age exception linjan napakoittava, korjaava ja kirkastava silmänympärysvoide, joka on tarkoitettu ensisijaisesti iholle, jossa on jo selkeästi nähtäviä ikääntymismuutoksia. Voide sisältää mm. kosteuttavaa hyaluronihappoa, aikuisen ihon tärkeintä vitamiinia eli A-vitamiinia, ravitsevaa avokadoöljyä ja korjaavaa mangovoita. Voide on pakattu näppärään metallisella aplikaattorilla varustettuun tuubiin, josta saa annosteltua juuri oikean määrän voidetta kerrallaan.

Saat parhaat tehot irti silmänympärysvoiteesta, kun nopean levityksen sijaan käytät minuutin verran aikaa hieroaksesi sen kevyesti ihoon. Hieronta aktivoi verenkiertoa ja nestekiertoa, tehostaen samalla voiteen imeytymistä. Sopiva määrä voidetta on noin nuppineulanpään verran per silmä. Huomaathan, että silmänympärysvoidetta ei tule levittää liikkuvalle luomelle. Levittäessäsi silmänympärysvoidetta muistathan tehdä se kevyin ottein, mieluiten nimettömillä sormilla, niin et tule vahingossakaan käyttäneeksi liikaa voimaa. Kevyet sivelyt ja pyöritykset sormenpäillä kulmien alla ja alaluomilla sisänurkasta ulkonurkkaan ja pientä kahdeksikkoa muistuttavat sivelyt silmien ulkonurkassa naururyppyjen kohdalla  napakoittavat ihoa, poistavat turvotusta ja kirkastavat ilmettä välittömästi. Saman voit toistaa huultenympärysiholle.

Silosääret ja silkinpehmeä iho

Tavatessani ensimmäistä kertaa Ranskasta asti saapuneen Yon-Ka perheen jäseniä, mm. Yon-Kan ”äidin” Catherine Muhletalerin sekä kansainvälisen pääkouluttajan Sonia Durandon, Catherine esitti meille paikalle kokoontuneille kosmetologeille ja kosmetologiopiskelijoille kysymyksen ”Miksi suomalaiset naiset eivät käy vartalohoidoissa?”. Siinä me kauneudenhoidon ammattilaiset hetken pyörittelimme päätämme ja katselimme toisiamme, koittaen keksiä järkevää selitystä tuohon yllättävään kysymykseen. ”Meillä on sauna.” rohkeni joku toiveikkaasti yleisöstä hetken kuluttua toteamaan. Hyvä yritys, mutta emme päässeet ihan niin helpolla, sillä tästä seurasi ranskalaisten suunnalta kiperiä lisäkysymyksiä käytössä olevista vartalon kotihoitotuotteista, säännöllisestä kuivaharjauksesta ja kotihoidon tukemisesta tehokkailla hoitolahoidoilla. ”Eikö suomalaisilla naisilla ole selluliittia tai vartalon iho kaipaa muuten hoitoa?” kuului seuraava kysymys. Vastauksen voitte varmaan arvata: kyllä on ja kyllä kaipaa!

Tilanne oli vieraaksemme saapuneille ranskalaisille selvästi hieman hämmentävä, sillä varsinkin Ranskassa, mutta myös muualla Euroopassa vartalon ihoa napakoittavat, kiinteyttävät, aineenvaihduntaa ja kuona-aineiden poistumista aktivoivat vartalowrapit ja muut vartalohoidot ovat itsestään huolehtivalle naiselle samanlainen itsestäänselvyys kuin säännöllinen käynti kasvohoidossa tai päivittäiset ihonhoitorutiinit kotona. Ja me suomalaiset naiset? Me vielä vähän opettelemme niiden kasvohoitojenkin kanssa ja ylipäätään sen kanssa, että itsestään huolehtiminen on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hyvää oloa, eikä tippaakaan pinnallista tai turhamaista.

image

Jälkeenpäin jäin miettimään, minkä takia me suomalaiset naiset emmme sitten juurikaan hoida vartalomme ihoa, varsinkaan talvella. Uskon että tässä pätee sama syy, kuin miksi suomalainen nainen ostaa keskimäärin vain  noin yhdet rintaliivit vuodessa ja ranskalainen viidet. Tästä voi mielestäni  helposti laskea 1+1, että koemme, että sillä mikä on piilossa vaatteiden alla eikä näy muille, ei ole väliä. Käymme kuitenkin kampaajalla, hoidatamme kynsiä ja ripsiä jopa kuukausittain?  Kysymys kuuluukin, ketä varten hoidamme itseämme? Oman itsemme, hyvän olomme ja kotona olevan puolisomme takia ? Siltä se ei aivan vaikuta.

Tuona päivänä päätinkin, että on aika lopettaa ”poissa silmistä, poissa mielestä” mentaliteetti ja alkaa hoitaa itseään juuri sinun itsesi takia ja siitä syystä, että SINULLA olisi hyvä olo omassa kropassasi. On aika paljon ihanampi, viehättävämpi ja itsevarmempi olo, kun säärikarvat eivät muistuta villahousuja, iho ei kiristele ja kutise kuivuuttaan, ihon sävy on muutakin kuin kuivuudesta johtuva eloton valkoinen, samalla kun ne olemattomat tai olemassaolevat selluliittimuhkuratkin näkyvät huomattavasti vähemmän kun iho on hyväkuntoinen ja napakka. Talvi ei ole mikään syy olla hoitamatta vartalon ihoa, vaan päinvastoin, kaiken pakkasen, viiman ja pimeyden keskellä se vasta hoitoa kaipaakin.

<3 Sara

Atooppisen ihon hoito

Atooppiselle iholle tyypillisiä piirteitä ovat punoittavat ja kutisevat ihottumalaikut, joiden kohdalla iho on rutikuiva, hilseilevä ja jopa halkeileva. Siinä missä lasten atooppinen ihottuma ilmenee yleensä vartalolla, on se aikuisiällä usein keskittynyt kasvojen ja kaulan alueelle, hyvin usein etenkin silmäluomiin ja silmänympärysiholle. Kesällä ja kosteamman ilmanalan vallitessa atooppinen iho saattaa olla täysin oireeton kun taas talviaikaan pakkasen, kuivan ja lämpimän sisäilman sekä vähäisen uv-säteilyn myötä saattavat oireet villiintyä ja iho tuntuu erityisen herkästi näyttävän tyytymättömyytensä kaikkeen mistä ei pidä. Atopiaan liittyen puhutaankin siis atooppisesta ihosta, joka voi ajoittain olla täysin oireeton, sekä atooppisesta ekseemasta, tulehduksen aiheuttamasta ihottumasta.

Atooppinen iho on kaikin puolin normaalia ihoa herkempi reagoimaan ärsykkeisiin, sillä se on rakenteeltaan erilainen kuin normaali iho. Atooppisesta ihosta puuttuu keramideja, rasva-aineita, jotka ovat tärkeässä osassa ihon suojabarrierin eli läpäisyesteen muodostamisessa. Tästä johtuen atooppisen ihon suojavaippa on normaalia ihoa heikompi, jonka seurauksena ihosta pääsee haihtumaan liikaa kosteutta ja vastaavasti se on alttiimpi ulkoapäin tuleville ärsykkeille, kuten kosteudelle, pesuaineille ja bakteereille. Atooppisen ihon suojabarrieri myös palautuu huomattavasti hitaammin kuin normaalin ihon suoja. Atooppinen ihottuma pääseekin syntymään juurikin ihon heikon suojan ja ulkoapäin tulevien ärsykkeiden yhteissummana – kosteus ja bakteerit pääsevät läpäisyesteen ohi syvemmälle ihoon kuin niiden kuuluisi päästä. Ihoon syntynyt tulehdus aiheuttaa ihoon kutisevan ihottuman ja jopa nesterakkuloita,  joita raapiminen puolestaan ärsyttää ja levittää laajemmalle alueelle. Etenkin hoitamattona iho voi paksuuntua ja aiheuttaa kipeitä halkeamia.

Monet atoopikot sanovat, että on kausia, jolloin ihon oikuttelu tuntuu olevan kiinni tähtien asennosta ja pienetkin muutokset ruokavaliossa, stressikuormassa, ilmastossa tai ihonhoitorutiineissa ilmoittavat itsestään ärhäkästi. Tämän seurauksena moni myös päätyy kortisonivoidekierteeseen, joka kyllä vähentää oireita, mutta myös ohentaa ja heikentää ihoa entisestään. Lääkevoiteet ovat kaksiteräinen miekka, sillä vaikka niiden käytölle on ehdottomasti aikansa ja paikkansa, olisi niiden pitkäaikaista käyttöä hyvä välttää. Lääkevoiteiden yhteydessä ihon hoitoon suositellaan usein apteekin mineraaliöljypohjaisia perusvoiteita. Ja sen jo tiedättekin, mitä olen niistä mieltä, mineraaliöljyt kun vain muodostavat iholle hoidetun tunnun jättävän kalvon, hoitamatta ja ravitsematta ihoa kuitenkaan lainkaan.

image

Miten sitten atooppista ihoa kannattaisi hoitaa?

Tärkeintä on tarjota iholle kosteutta ja rasva-aineita, joita siitä luontaisesti puuttuu. Kuten muussakin ihonhoidossa, niin myös tässäkin tapauksessa kaikki lähtee sopivan puhdistustuotteen valinnasta, sillä vesipesu ei ole se hellävaraisin vaihtoehto, toisin kuin luulla voisi. Atooppiselle iholle sopii parhaiten puhdistustuotteeksi hellävarainen  puhdistusmaito tai misellivesi, joka ei rasita ihon suojakalvoa liian pesevillä tai kuivattavilla ainesosilla. Esimerkiksi Yon-Ka Lait Nettoyant-puhdistusmaito ja Eau Micellar-misellivesi ovat oivallisia valintoja atooppisen ihon hellävaraiseen puhdistukseen. Atooppista ihoa ei tule koskaan pestä saippualla enkä suosittelisi puhdistusmousseja ja reilusti vaahtoavia geelejäkään, sillä ne sisältävät usein voimakkaasti peseviä tensidejä.

Puhdistuksen jälkeen iholle kannattaa levittää kosteuttava hoitoneste sekä kosteuttavilla että rasvamaisilla ainesosilla boostattu  kosteusvoide, jotka tasapainottavat, korjaavat ja ravitsevat ihoa. Tähän sopivat erittäin hyvin kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu hoitoneste sekä runsaasti mm. hyaluronihappoa sisältävät Hydra Nro 1-linjan kosteusseerumi ja -voide. Myös maitohappobakteereja ja tulehdusta poistavaa inca inchi-öljyä sisältävä Nutri Defense-kosteusvoide sekä uudistava ja ravitseva Nutri+-öljyboosteri sopivat atooppisen kuivalle iholle loistavasti. Melko pahastikin atooppisesta ihosta ja ajoittain etenkin rutikuivista silmänympäryksistä kärsivän Yon-Ka kollegani vinkkinä on levittää ohut kerros öljypohjaista Yon-Ka Serumia kuivimpiin kohtiin, myös silmänympärysiholle. Myös taikanaamioksi ristimäni  Masque Nro 1-kosteusnaamio on loistava valinta täydentämään kosteuttavien tuotteiden valikoimaa ja sopii hyvin iholle yön yli jätettäväksi. Vartalon iholle suosittelen superkosteuttavaa Yon-Ka Lait Corps-vartalovoidetta tai Organiquen sheapohjaisia vartaovoiteita ja -balmeja.

image

Kuva: Anna-Maria Arjasto

Ihon hyvinvoinnin kannalta suuri merkitys on myös elämäntavoilla. Stressi, tupakointi, liiallinen määrä kahvia tai alkoholia, epäsäännöllinen unirytmi, yksipuolinen ruokavalio ja liian vähäinen veden juonti ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat kehoomme kokonaisvaltaisesti ja näkyvät myös ihossamme. Atooppisen ihon kanssa tasapainottelevan kannattaa tarjota iholleen kosteutta ja hyviä rasvoja myös sisältäpäin, sillä ne ovat iholle  tärkeitä rakennusaineita. Riittävään vedenjuontiin (2-3 l puhdasta vettä päivässä) sekä hyvien omega3-rasvahappojen runsaaseen nauttimiseen kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Kahvia ja alkoholia nauttiessa on hyvä pitää mielessä niiden kuivattava vaikutus ja suhteuttaa vedenjuonti sen mukaan. Vaikka virallista tutkimustietoa ei vielä ole,  tiedän lähipiirissä tekemäni epävirallisen gallupin perusteella, että moni atoopikko kokee saaneensa apua maidottomasta ja/tai viljattomasta ruokavaliosta tai ainakin niiden vähentämisestä ruokavaliossa. Saattaa kuulostaa hifistelyltä, mutta atooppisen ihon kanssa tasapainoilevan kannattaa valita myös ihon kanssa kosketuksissa olevien tekstiilien materiaalit ja pesuaineet huolella, sillä karheat tyynyliinat, kutittavat villakaulaliinat ja voimakkaasti hajustetut pesuaineet saattavat turhaan ärsyttää erityisherkkää ihoa.

Terapeuttiset Yon-Ka kasvovedet

Viimeksi sukelsimme Yon-Ka ihonhoitotuotteiden maailmaan puhdistustuotteiden valikoimaa ja vaikutuksia valottavan kirjoituksen saattelemana. Samalla tuli startattua ihonhoitoa ja Yon-Kan tehokkaita fytoaroomaattisisa tuotteita kokonaisvaltaisesti käsittelevä artikkelisarja täällä blogini puolella.

Putsaripostauksen yhteydessä vihjailin seuraavan artikkelin käsittelevän tuotetta, joka herättää ihastusta joka kerta kun sen jollekulle esittelen. Moni muu ihonhoitosarja kutsuu tämän tyyppistä tuotetta kasvovedeksi ja määrittää sen puhdistuksen viimeisteleväksi tuotteeksi. Yon-Kan tapauksessa kasovesi on mielestäni todellinen understatment ja sen sijaan puhummekin hoitonesteestä, sillä kyseessä on nimenomaan iholle jätettävä hoitotuote, jonka tehtävä on ennen kaikkea virkistää, tasapainottaa ja valmistaa iho vastaanottamaan muut hoitotuotteet.

image

Kuva: Anna-Maria Arjasto / Secret Wardrobe

Yon-Ka Lotion nimeä kantava hoitoneste kiteyttää Yon-Kan olemuksen parhaimmillaan, sillä tuote koostuu pääosin Yon-Kan keskeisimpien eteeristen öljyjen – laventelin, sypressin, rosmariinin, timjamin ja kurjenpolven – eli Yon-Ka sydämen muodostamasta terapeuttisesta viisikosta. Kuivalle ja herkälle iholle sekä rasvaisemmalle iholle löytyvät omat tuotteensa, joissa on huomioitu eri raaka-aineiden vaikutukset ja niiden painotus ihon tarpeet huomioon ottaen. Kosteuttavaa ja rauhoittavaa kuiva- ja herkkäihoiselle, talineritystä tasapainottavaa ja tulehduksia rauhoittavaa rasvaisemmalle ja epäpuhtaalle iholle.

image

Hoitoneste on pakattu ylelliseen lasiseen suihkepulloon, josta sitä on näppärää annostella hienojakoisena sumuna suoraan kasvoille, kaulalle ja dekolteelle, ilman että tippaakaan valuu hukkaan tai tuhlaantuu imeytymällä vanulappuun. Tuote sopii erinomaisesti myös sumutettavaksi meikin päälle kesken päivän, jolloin se kosteuttaa ja raikastaa ihoa, samalla mieltä virkistäen ja iltapäiväväsymystä torjuen. Matkakoinen suihkepullo (50 ml) kulkeekin näppärästi mukana laukussa tai on valmiina työpöydän laatikossa odottamassa virkistystä kaipaavaa hetkeä.

Lotion Yon-Ka hoitonesteet

Yon-Ka Lotios PS – Hoitoneste kuivalle ja herkälle iholle

Kenelle: Kuivalle, herkälle, kosteusköyhälle ja helposti reagoivalle iholle

Käytä näin: Suihkuta kasvoille, kaulalle ja dekolteelle 4-5 suihkausta aamuin illoin puhdistuksen jälkeen. Imeytä ihoon kevyin sivelyin. Levitä seerumi ja/tai kosteuvoide, ennen kuin hoitoneste on täysin imeytynyt. Erittäin kuivaihoiset voivat aamulla korvata puhdistuksen pelkällä hoitonesteellä ja päivävoiteella.

Käyttäessäsi kirkastavaa Masque 105-savinaamiota, suihkuta hoitonestettä naamion päälle pitääksesi sen kosteana ja vaikuttavat aineet aktiivisina.

Tuote- ja hintatiedot: Lotion PS-hoitoneste 200 ml 35,00, saatavana myös matkakoossa (50 ml).

*****

Yon-Ka Lotion PNG – Hoitoneste rasvaiselle ja sekaiholle

Kenelle: Rasvoittuvalle ja epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Samealle ja väsyneelle iholle.

Käytä näin: Suihkuta kasvoille, kaulalle ja dekolteelle 4-5 suihkausta aamuin illoin puhdistuksen jälkeen. Imeytä ihoon kevyin sivelyin. Levitä seerumi ja/tai kosteuvoide, ennen kuin hoitoneste on täysin imeytynyt.

Käyttäessäsi syväpuhdistavaa Masque 103-savinaamiota, suihkuta hoitonestettä naamion päälle pitääksesi sen kosteana ja vaikuttavat aineet aktiivisina.

Tuote- ja hintatiedot: Lotion PNG-hoitoneste 200 ml 35,00, saatavana myös matkakoossa (50 ml).

Seuraava esittelyvuoroon pääsevät päivävoidesuosikit, joiden joukosta jokaiselle iholle löytyy takuuvarmasti sopiva vaihtoehto viileneviin ilmoihin.

Yon-Ka puhdistustuotteet

Pirskahtelevan raikas geeli, sametinpehmeä maito vai kätevä misellivesi? Millainen on kasvojenpuhdistuote sinun makuusi? Ihonhoitoa ja Yon-Ka tuotteiden maailmaa käsittelevässä artikkelisarjassa ensimmäisenä esittelyvuoroon pääsevät  puhdistustuotteet, joiden rooli hyväkuntoisen ihon edesauttajana nousee monen yllätykseksi arvoon arvaamattamaan.

Tiesitkö, että nimestään huolimatta puhdistustuote on niin paljon enemmän, kuin päivittäinen meikin ja lian poistaja? Parhaimmillaan ja oikein valittuna putsari on kaiken ihonhoidon kulmakivi ja perusta: puhdistaja, tasapainottaja, kosteuttaja. Pahimmillaan ja ollessaan esimerkiksi liian pesevä, putsari voi johtaa ihon herkän balanssin totaaliseen epätasapainoon, jota tehokkaimmallakaan taikatuotteella on vaikea paikata. Niinpä ihonhoidosta kiinnostuneiden kannattaakin olla tarkkana näinkin arkisen tuotteen valinnassa. Nurinkurista kyllä, pikainen gallup asiakkaiden ja lähipiirin keskuudessa kuitenkin osoitta, että putsarit ovat juurikin se tuoteryhmä, josta moni mielellään pihistää kosmetiikkaostoksilla.

2015-09-30 13.53.49   

Panosta perustuotteisiin

Valitessani sopivia kotihoitotuotteita asiakkailleni, minulla on tapana lähteä liikkeelle niistä ”arkisimmista” tuotteista ja ihonhoidon perusasioista. Haluan varmistaa, että ns. peruspalikat – puhdistustuote, hoitoneste ja voide – ovat kunnossa, ennen kuin ihonhoito-ohjelmaa lähdetään monimutkaistamaan seerumien, tehotippojen ja muiden täsmätuotteiden kanssa. Haluan ensin saada kuntoon peruselementit ja nähdä kuinka iho sen myötä muuttuu. Välillä sopivat tuotteet löytyvät heti, toisinaan tasapainoa haetaan hieman pidempään. Ihonhoitoa voikin mielestäni verrata vaikka talonrakennukseen; jos perusteet on rakennettu hutiloiden, seinät ovat hauraat ja kattokin haluttu vain saada nopeasti kasaan, ei kauniista pintarappauksesta ole pitkään iloa, ennen kuin se alkaa jostain rapistua. Ihonhoitoon verraten: miksi hoitaa päivittäin ihoa vääränlaisilla perustuotteilla ja yrittää silotella ongelmakohtia  kalleimmilla täsmätuotteilla kun paljon parempiin tuloksiin päästään panostamalla ensin ihonhoidon kannalta keskeisiin perustuotteisiin.

Seuraavaksi haluan esitellä teille kolme putsarisuosikkia Yon-Kan valikoimasta, josta takuuvarmasti löytyy jokaiselle iholle sopiva tuote.

Yon-Ka puhdistustuotteet

Lait Nettoyant – Puhdistusmaito

Vaalean mitunvihreä, tuoksultaan hienostunut ja koostumukseltaan viileän silkkinen puhdistusmaito sisältää puhdistavaa borneolia, pehmentävää ruskolevää ja kosteuttavaa kasviperäistä glyseriiniä.

Kenelle: Kuiva – ja herkkäihoiselle, joka tarvitset puhdistustuotteelta enemmän hellävaraisia hoitavia ja kosteuttavia ominaisuuksia kuin voimakkaampaan meikkiinkiin tehoavaa puhdistustehoa.

Käytä näin: Poista huuli ja silmämeikki käyttäen apuna kostutettuja vanulappuja tai puhdistusliinaa. Levitä noin teelusikallisen verran tuotetta kasvojen ja kaulan iholle pyörivin liikkein ja huuhtele pois. Toista tarvittaessa.

Tuote- ja hintatiedot: Lait Nettoyant-puhdistusnaito 200 ml 35,00, saatavana myös matkakoossa (50 ml).

*****

Gel Nettoyant – Puhdistusgeeli

Sitruksen raikas ja virkistävä puhdistusgeeli on Yon-Ka putsareiden ylivoimainen bestseller. Hellävaraisuutensa ansiosta se sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisen hyvin akneen ja epäpuhtauksiin taipuvan ihon puhdistustuotteeksi. Mm. tehokkaana ihon kirkastajana tunnettua iiristä ja litsin eteerisiä öljyjä sisältävä puhdistusgeeli muodostaa ihanan pehmeän vaahdon, poistaen tehokkaasti runsaammankin meikin, silti horjuttamatta ihon herkkää tasapainoa pesemällä sitä narskuvan puhtaaksi.

Kenelle: Sinulle joka vaadit putsarilta sekä tehokasta meikinpoistoa että hellävaraista ihon puhdistusta. Jos kärsit epäpuhtauksista, tämä on ehdottamasti sinun tuotteesi!

Käytä näin: Annostele teelusikallisen verran tuotetta kuiviin ja puhtaisiin käsiin, vaahdota ja levitä sen jälkeen kasvojen ja kaulan iholle pyörivin liikkein. Kun vaahto alkaa kadota, lisää joukkoon vettä ja pyörittele kasvot ja kaula kertaalleen läpi. Toista tarvittaessa.

Tuote- ja hintatiedot: Gel Nettoyant-puhdistusgeeli 200 ml 35,00, saatavana myös matkakoossa (50 ml).

*****

Eau Micellaire – Misellivesi

Tämä nimensä mukaisesti veden ohut puhdistustuote on saavuttanut lyhyessä ajassa kulttimaineen, jonka suitsutus naistenlehtien palstoilla ja kauneusblogeissa on ollut ilmiönä vertaansa vailla.

Kenelle: Erityisen hyvin kuiva- ja herkkäihoiselle sekä hyvin miedoista tuoksuista pitävälle sopiva misellivesi sisältää paljon rauhoittavia ainesosia. Tehokkaasti meikkiä poistava koostumus pohjautuu miselliteknologiaan. Misellivesi on mielestäni kiireisen, sporttisen ja paljon matkustavan naisen kasvoputsari numero yksi. Vanulappuun annosteltuna tuote poistaa näppärästi ja tehokkaasti meikin ja lian kasvoilta ilman vettä. Niinpä kasvojen puhdistus esimerkiksi ennen ja jälkeen treenin onnistuu ilman, että tarvitsee pelätä hiusten kastumista ja harmitella kampauksen pilaamista kasvojen pesun ohessa (Kaikki luonnonkiharan hiuslaadun omaavat tiedätte varmaan mistä puhun?). Matkoilla ja pitkillä lennoilla kasvot raikastuvat yhdellä vanulapun pyyhkäisyllä.

Käytä näin: Pyyhi kasvot misellivedellä kostutetulla vanulapulla. Toista kunnes ihosta ei enää irtoa meikkiä tai likaa.

Tuote- ja hintatiedot: Eau Micellaire-puhdistusvesi 200 ml 35,00, saatavana myös matkakoossa (50 ml).

Miltäs tämä tehokolmikko mielestänne kuulostaa? Mikä tuote sopisi parhaiten juuri sinun ihollesi?

Seuraavassa ihonhoitoartikkelissa perehdytään hoitotuotteseen, joka on herättänyt ehkäpä kaikkein eniten ihastusta Yon-Ka fanien keskuudessa, hurmaten kasteenraikkaalla olemuksellaan, terapeuttisella tuoksullaan ja ihoa kosteuttavilla ominaisuuksillaan. Arvaatko mikä tuote kyseessä?

Epäpuhdas iho & aikuisiän akne

Epäpuhtaan ihon hoitoa ja aikuisiän aknea käsittelevän postauksen kirjoittaminen on antanut odottaa itseään täällä blogin puolellla pitkään, sillä kaikista ihonhoidon osa-alueista kyseinen aihe on lempilapseni ja intohimoni – aihe josta minulla on paljon mistä ammentaa, ihan jo omakohtaisen kokemuksen, kuin myös asiakkaideni kokemusten ja tarinoiden näkökulmasta. Näin ollen kompaktin paketin kokoaminen yhden postauksen mittaiseksi tekstiksi on vaatinut hieman enemmän ajatustyötä.

Asiakkailtani kuulemani tarinat kuin myös oman ihoni tarina alkavat hyvin samaan tapaan: Teini-iän iho-ongelmista on vierähtänyt jo useampi vuosi tai sellaisista ei ole koskaan kärsitykkään, kunnes yhtäkkiä kahdenkymmenen ikävuoden paremmalla puolen kipeitä tukkeumia, punoittavia näppyjä ja pientä röhelöä alkaa ilmestyä leukapieliin, poskiin ja otsaankin. Lisäksi iho saattaa rasvoittua, kiillellä ja tuntua ärtyneeltä. Meikki ei enää levity siististi ja tuntuu nuhjaantuvan viimeistään iltapäivään mennessä. Iho ei yhtäkkiä näytä eikä tunnu hyvätä eikä omalta. Ahdistaa ja stressaa, että mikä moisen aiheuttaa, kuinka pitkään piinaa jatkuu ja mitä sille tekisi.

hoitohuone 7

Moni etsii ensimmäisenä syytä ihonhoitotuotteista, mutta totuus on, että jos ihoaan hoitaa edes kohtuullisesti, ei yksinomaan väärillä ihonhoituotteilla pysty itselleen aknea aiheuttamaan. Ongelmien ydin on yleensä aina syvemmällä, kehon, mielen ja hormonitoiminnan monimutkaisessa tasapainossa tai pikemminkin epätasapainossa, jota ihomme peilaa kertoen meille jotain sen hetkisestä hyvinvointimme tilasta, jota emme ehkäpä kaiken kireen keskellä ole huomanneet pysähtyä kuuntelemaan.

Muutos ihon kunnossa voi tapahtua yllättävän nopeasti tai pikkuhiljaa salakavalammin. Kummin vain, aikuisiällä puhkeavan näppykriisin kanssa taistelleiden taustalta löytyy yleensä useampiakin yhtymäkohtia, joista ehdottomasti useimmin mainittu on hormonaalisesta ehkäisystä luopuminen e-pillereiden lopettamisen muodossa. Toinen sisäisen epätasapainon laukaisevaja ihoon peilautuva tekijä on kiireisen ja vaativan elämäntyylin aiheuttama krooninen stressi. Jompaankumpaan tai molempiin edellämainittuun yhdistettynä myös esim. paljon maitotuotteita tai sokeria sisältävän ruokavalion on koettu pahentavan tulehduksia ihossa.

yonka puhdistus 20.08.14

Aikuisiällä ilmaantuvat epäpuhtaudet ja akne voivat olla melkoinen shokki, varsinkin jos näpyt eivät ole aiheuttaneet päänvaivaa nuoremmalla iällä tai teinivuosien iho-ongelmien on ajatellut olevan jo täysin menneen talven lumia.

Näppyarmeijan ilmestyessä monelle tyypillinen ja hyvin ymmärrettävä paniikkireaktio on haalia kaupan hyllyltä se kaikkein narskuvimman puhtaaksi pesevä putsari, tujuakin tujumpi kasvovesi ja vedenohut, rasvaiselle iholle tarkoitettu oil free- no shine- matifying -tyyppinen emulsio, jotka pidemmällä tähtäimellä ovat kuin bensaa liekkeihin, vaikka hetkellisesti iho tuntuisikin puhtaammalta ja kiiltely vähentyneen. Liian voimakkaasti pesevillä, kuivattavilla ja liaan vähän kosteuttavilla tuotteilla saa kyllä taatusi ajettua ihonsa entistä pahempaan epätasapainoon.

yonka 3

Oma toimivaksi todettu resptini epäpuhtaan ja räjähtelevän ihon tasapainottamisessa koostuu säännöllisistä ja tehokkaista mutta ennen kaikkea hellävaraisista hoitolahoidosta (joista muuten Alpha Vital-hedelmähappohoito sarjahoitona on todellinen epäpuhtaan ja tukkoisen ihon ihmelääke) sekä yksilöllisesti laadistusta ja tarkkaan noudatetusta kotihoito-ohjelmasta, jossa tuotteet tukevat ihosi tasapainoa ja vahvistumista sen sijaan että rasittaisivat sitä entisestään. Tärkeässä osassa ovat myös omien elämäntapojen, elämäntilanteen, stressitasojen ja ruokavalion lempeän kriittinen tarkastelu, joka usein auttaa tunnistamaan syitä ihon oikkuilun perimmäisille syille.

Jos kamppailet epäpuhtaan ihon tai yhtälailla minkä tahansa muun iho-ongelman kanssa, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi kasvohoitoon, jossa voimme yhdessä kartoittaa ihon tilanteen ja suunnitella ihonhoito-ohjelman jonka avulla pääset aloittamaan matkan kohti kauneinta ihoasi.

<3 Sara