Vartalosokerointi – Usein kysytyt kysymykset

ihokarvojen sokerointi

Oletko kuullut vartalosokeroinnista, hellävaraisesta karvanpoistomenetelmästä, jonka avulla saat sileän, pehmeän ja karvattoman ihon useiksi viikoiksi?

Tätä kirjoittaessani lumihiutaleet leijailevat maahan silmieni edessä avautuvan ikkunan takana ja maa taitaa olla valkoisempi täällä pk-seudulla kuin kertaakaan aiemmin tänä talvena, mutta juuri nyt on oikea aika alkaa tutustumaan sokerointiin jos haluat heti touko-kesäkuussa ensimmäisten kesäsäiden saapuessa heittää heipat jatkuvalle sheivaamiselle ja nauttia sileästä ja karvattomasta ihosta pitkään.

Olen kirjoittanut sokeroinnista aiemmin ”Sokerointi – hellävarainen ja tehokas karvanpoisto” -postauksessa, josta löydät paljon tietoa sokeroinnin eduista. Nyt kartutettuani sokerointikokemusta pari vuotta lisää ja tehtyäni sokerointeja päivittäin yli viiden vuoden ajan ajattelin koostaa teille postauksen useimmin kysytyistä kysymyksistä sokerointiin liittyen, sillä tiedän, että moni siellä ruudun toisella puolella on harkinnut sokerointia, mutta syystä tai toisesta ei ole vielä uskaltautunut aikaa varaamaan. Tiedän myös, että valitettavan monella on huonoja kokemuksia sokeroinnista, koska sokerointia tehneellä ammattilaisella ei ole ollut tekniikka kohdillaan ja siitä syystä sokerointi on ollut hyvin kivuliasta tai lopputulos ei ole ollut hyvä ja vastannut odotuksia. Jos kuulut jompaan kumpaan ryhmään edellämainituista, niin toivon, että uskaltaudut varaamaan ajan ja antamaan sokeroinnille mahdollisuuden. Lupaan että minun käsissäni saat kaupungin kivuttomimman ja miellyttävimmän sokerointikokemuksen, huolellisinta lopputulosta unohtamatta.


Tässä 10 kysytyintä kysymystä sokeroinnista, vastauksineen:

Sattuuko sokerointi?

Tuntemuksiin sokeroinnin aikana vaikuttaa yksilöllinen kipukynnys, joka on toisilla matalampi ja toisilla korkeampi. Sitäkin enemmän vaikuttaa sokeroijan ammattitaito ja tekniikka. Hyvällä tekniikalla ja huolellisesti ajatuksen kanssa tehty sokerointi on suurimmalla osalla vartaloa täysin kivuton ja miellyttävä kokemus. Herkemmillä ihoalueilla, kuten intiimialueella ja kainaloissa, sokerointi voi kirpaista jonkun verran etenkin ensimmäisillä kerroilla, mutta säännöllisen sokeroinnin myötä helpottuu jokaisella kerralla. Hyvän sokerointitekniikan ansiosta kirpaisu on vain hyvin hetkellistä, eikä kukaan ole koskaan halunnut jättää sokerointia sen takia kesken. Sen sijaan huonolla tekniikalla, kiireessä tai huolimattomasti tehty sokerointi voi olla hyvin kivuliasta ja epämiellyttävää alusta loppuun. On erittäin valitettavaa, että näitäkin kokemuksia aina välillä kuulee. Kannattaa siis valita sokeroinnin tekijä tarkkaan.

Tuleeko minun valmistautua sokerointiin jotenkin?

Sinun ei tarvitse valmistautua sokerointiin erityisesti mitenkään, mutta etenkin ensimmäisellä sokerointikerralla on tärkeää, että karvan pituus on riittävä, vähintään 0,5 cm. Ennen sokerointia karvojen kannatta antaa kasvaa 3-4 viikkoa vaikka karvankasvusi olisi mielestäsi nopeaa. Kuorintaa kannattaa välttää sokeroitavalla alueella vähintään vuorokausi ennen sokerointia. Myöskin täyteläisiä vartalovoiteita ja etenkin öljyjä kannattaa välttää 1-2 vuorokautta ennen sokerointia, jotta ne eivät karvaan tarttuessaan heikennä sokeroinnin lopputulosta.

Voinko saunoa ja uida sokeroinnin jälkeen?

Saunomista ja uimista tulisi välttää vuorokauden verran sokeroinnin jälkeen, jotta karvatupet ehtivät sulkeutua eikä niihin pääse ylimääräisiä bakteereja.

Tarvitseeko ihoa hoitaa kotona sokerointien välillä?

Päivittäinen vartalovoiteen käyttö pitää ihon silkkisenä pidempään ja edesauttaa myös hyvää lopputulosta sokeroinnissa. Myös kuorinta kerran viikossa voi olla eduksi.

Ihoni ärtyy sheivaamisesta, voinko kokeilla sokerointia?

Sokerointi on usein erittäin hyvä ratkaisu heille, joille sheivaaminen aiheuttaa ihoärsytystä.

Haluaisin brasilialaisen sokeroinnin mutta vähän ujostuttaa, uskallanko?

Ymmärrän hyvin, että ajatus intiimialueen sokeroinnista voi tuntua kiusallisesta, mutta lupaan sinulle, että tässäkin olet hyvissä käsissä. Brasilialainen sokerointi on kaikkein suosituin sokerointi hoitolassani, joten minulla on niistä paljon kokemusta. Ammattilaisena intiimialueen sokerointi on minulle yhtä luonnollista ja jokapäiväistä kuin vaikkapa säärten sokerointi. En oikeastaan edes mieti, että mitä vartalon osaa olen kulloinkin sokeroimassa, vaan keskityn mahdollisimman kivuttomaan sokerointitekniikkaan ja huolelliseen lopputulokseen. Sokerointi sujuu niitä näitä jutellessa, joten pian huomaat, että tilanne on ihan luonteva ja rento myös sinulle. Rohkeasti vain kokeilemaan.

Mikä on suosituin sokerointi?

Ehdottomasti brasilialialainen sokerointi sekä Sääret+brassi+ kainalot -sokerointipaketti.

Teetkö sokerointeja myös miehille?

Teen myös miehille muita sokerointeja paitsi intiimialueen sokerointeja.

Muuttuko karva jotenkin sokerointien myötä?

Osa karvoista jää lepotilaan tai lakkaa kokonaan kasvamasta sokeroinnin myötä. Tästä syystä sokerointi on yleensä ensimmäisen kerran jälkeen helpompaa ja kivuttomampaa, koska karvaa on selvästi vähemmän ihon pinnalla. Myös karvan laatu muuttuu pehmeämmäksi ja ohuemmaksi eikä se kasva piikikkäänä sänkenä, kuten sheivatessa.

Kauanko iho säilyy karvattomana ja sileänä sokeronnin jälkeen?

Tähän vaikuttaa yksilöllinen karvankasvuvauhti sekä se kuinka pitkään ja säännöllisesti on sokeroitu. Useimmilla asiakkaillani sokerointiväli on keskimäärin neljä viikkoa, mutta on heitäkin jotka käyvät kolmen viikon välein ja heitä joilla väli on kuusi viikkoa. Parin ensimmäisen sokerointikerran jälkeen karvoja saattaa nousta ihon pinnalle nopeammin eritahtisen karvankasvun takia, joten siitä syystä yleensä kolmannen kerran jälkeen aletaan päästä selkästi pitkäkestoisempaan sielään lopputulokseen.


Suosittelen sokeroinnin aloittamista jo  kevättalvella hyvissä ajoin,  koska moni kokee ensimmäistä sokerointikertaa vaadittavan karvojen kasvattelun mielekkäämpänä tähän aikaan vuodesta kuin touko-kesäkuussa ensimmäisten hellepäivien aikaan. Maalis-huhtikuussa aloitettu säännöllinen sokerointi takaa sen, että kesän saapuessa voit jättää karvanpoiston kerran kuussa minun huolekseni ja nauttia kesäsäästä ilman jatkuvaa sheivailua.

Jos jokin sokerointiin liittyvä asia jäi vielä askarruttamaan ja haluat kysyä siihen liittyen jotain tai varata itsellesi aikaa, niin tavoitat minut sähköpostilla sara@sarah.fi. Autan mielelläni kaikissa sokerointiin liittyvissä kysymyksissä.

<3 Sara