Uutta: ESSE – probioottiset ihonhoitotuotteet

Syksy on aina ollut uuden oppimisen ja uudistumisen aikaa itselleni, niin myös tänä vuonna. Lokakuun alussa nimittäin fytoaromaattisen Yon-Ka:n rinnalle saapui toinen arvostettu ihonhoidon hoitolasarja: probioottisen ihonhoidon uranuurtaja Esse.

Täydentävälle hoitolasarjalle oli tarve oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että moni asiakkaani toivoi valikoimaan luonnnonkosmetiikkasertifioitua hoitolasarjaa. Toinen ryhmä olivat puolestaan vaikeampien iho-ongelmien, kuten ärhkäkämmän rosacean, atopian ja haastavamman aknen kanssa apua kaipaavat asiakkaat, joiden iho on iho-ongelmien myötä niin herkistyneessä tilassa, että iholle ei voi laittaa mitään muuta kuin hyvin mietoja, nimenomaan sensitiiviselle iholle suunniteltuja tuotteita. Silti juuri näiden tuotteiden tuli olla erityisen tehokkaita, jotta niillä saadaan tuloksia haastavien iho-ongelmien hoidossa.

Screen Images3

Esse Probiotic Skincare on nimensä mukaisesti probioottinen ihonhoitosarja, jonka juuret ulottuvat Etelä-Afrikkaan saakka. Sarjan kehittäjä ja edelleen tuotekehityksen ja hoitofilosofian ohjakset hyppysissään tiukasti pitävä biokemisti Trevor Steyn  on ollut mukana ”The Human Microbiome”-projektissa, joka sai alkunsa vuonna 2008 The Human Genome”-projektin myötä.  Ihmisen geenitutkimus selvitti koko ihmisen geeniperimän ja osoitti, että suurin osa geeneistä onkin alkuperältään mikrobisia. Emme olekaan yksilöitä vaan jokainen ihminen on ainutlaatuinen ekosysteemi, josta 54% on mikrobeita ja 46% ihmissoluja.  Jokaista ihmissolua kohti elää vähintää 10 mikrobia. Tuhannet mikrobilajit iholla ja elimistössä muodostavat oman mikrobiomisi, joka vaikuttavat käyttäytymiseen ja terveyteen merkittävästi.

”Essen filosofian mukaan ihoa tulisikin hoitaa kuten ekosysteemiä. Jokainen tuotteessa käytetty ainesosa arvioidaan tarkasti sen perusteella, miten se vaikuttaa ihon mikrobiomiin. Fokuksena on säilyttää ihon mikrobinen monimuotoisuus ja edistää hyvien mikrobien kasvua. Probioottien lisäksi ESSE-ihonhoitotuotteet sisältävät myös valikoiduista ruoka-aineista peräisin olevia prebiootteja, joista hyödylliset mikrobit pitävät. Ihonhoitotuotteissa käytetään mietoja säilöntäaineita, hellävaraisia puhdistavia ainesosia ja niiden pH-arvo on tasapainoitettu mikrobiomille suotuisaksi. Säilyttämällä ja ylläpitämällä optimaalisen mikrobitasapainon vahvistamme ihon suojabarriäärin toimintaa, vähennämme piileviä tulehdustiloja ja hidastamme ihon ikääntymisprosesseja.” (Natcos Nordic)

Tuotteiden raaka-aineiden luomulaatuisuus, vegaanisuus ja eläinkokeettomuus sekä Reilun Kaupan periaatteiden mukainen toiminta ovat ESSEn perusperiaatteita. Lisäksi yritys on hiilineutraali. Esse on sertifioitu arvostetulla ranskalaisellea Ecocert-luonnonkosmetiikkasertifikaatilla. Sertifikaatin mukaisesti tuotteissa käytetään mm. mahdollisimman paljon luomuraaka-aineita, noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita läpi tuotantoprosessin ja varmistutaan kaikkien raaka-aneiden jäljitettävyydestä.

ESSEn kotiseudulla Etelä-Afrikassa elää lähes neljännes maailman kasvilajeista, joista tuotteiden aktiiviaineiksi valitaan tehokkaimmat. Näitä ovat mm. baobab, kalahari, melon, kigelia, marula ja rooibos. Tuotteiden tuoksumaailmassa voikin aistia ripauksen eksotiikaa, sillä tuotteet ovat tuoksultaan ennemminkin pehmeän mausteisia, makeita ja sitruksisia kuin vaikkapa kukkaisia tai yrttisiä, kuten monissa muissa luonnonkosmetiikkasarjoissa. Omaksi suosikikseni on noussut herkistyneelle iholle suunnatun Sensitive-linjan tuotteet, joiden tuoksu on pehmeän vaniljainen ja pumpulinen.

Esse kasvohoidot räätälöidään jokaisella hoitokerralla ihon tarpeiden mukaan ja voit valita haluatko 60:n, 75:n vai 90:n minuutin mittaisen hoidon. Hoidot hintoineen löytyvät täältä. Tuotteiden osalta valikoimastani löytyvät nyt alkuun kaikki Esse Organic- ja Sensitive-linjojen kasvohoitotuotteet. Valikoima täydentyy mahdollisesti myöhemmin Esse Plus-linjan tuotteilla ja vartalotuotteilla.

Marras-joulukuun ajan sinulla on mahdollisuus tutustua probiottiseen ihonhoitoon ja hyödyntää Esse-tutustumisedut:

Uuden asiaakkaan etuna saat -20% tunnin mittaisesta Esse-kasvohoidosta.

Etu koskee tunnin mittaisia tutustumishoitoja. Saat edun mainitsemalla varauksen yhteydessä salasanan ”uusi asiakas”.
Tutustumishintaisia hoitoja on tarjolla rajoitetusti. Etu koskee marras-joulukuulle varattuja hoitoaikoja.

Hoidon yhteydessä kannatta myös päivittää kotona käytettävät ihonhoitotuotteet ajan tasalle. Ostaessasi 3 ESSE-kasvohoitotuotetta* – saat lahjaksi täysikokoisen Eye & lip cream 15ml kätevässä matkatoilettipussukassa.

Lahjan arvo 43€ (* ei koske huulihoiteita).

Tiedustelut ja ajanvaraus: sara@sarah.fi

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.