Sokerointi – Hellävarainen ja tehokas karvanpoistomenetelmä

Sokerointi on yksi suosituimmista palveluista hoitolassani, eikä suotta. Sokeroinnin vaivattomuus ja pitkäkestoisen sileä lopputulos on saanut monet koukuttumaan ja tekemään sokeroinnista itselleen kuukausittaisen rutiinin, josta tule ihanan raikas ja puhdas olo.

Mikä sokerointi?

Sokerointi on yksi vanhimpia karvanpoistomenetelmiä, vaikka Suomen salonkeihin se on rantautunut toden teolla vasta viime vuosina, syrjäyttäen vahauskulttuuria tasaisen varmalla tahdilla. Eikä ihme, sillä niin mainiot ovat sokeroinnin edut vahaukseen verrattuna, sisäänpäin kasvaneita karvoja ja piikikkään sängen aikaansaavasta sheivauksesta puhumattakaan.

100% orgaaninen ja ekologinen tuote

Sokerointiin käytettävä sokerimassa on täysi orgaaninen luonnontuote, joka valmistetaan keittämällä kolmesta yksinkertaisesta raaka-aineesta: sokerista, sitruunamehusta ja arabikumista. Me kauneushoitolat toki saamme sokerimassan näppärästi valmiissa purkeissa, mutta periaatteessa sokerimassan valmistaminen on hyvin yksinkertaista ja ainesosat niin aitoja, että sitä voi vaikka syödä.

Sokerilla voidaan poistaa ihokarvoja mistä tahansa vartalolta ja kasvoilta. Sääret, reidet, bikinialue, vatsa, selkä, rinta, kainalot, kädet, nenä, kasvot – kaikkien näiden alueiden karvanpoisto sujuu näppärästi sokerilla. Ripset ja miesten parta ovat ainoat, joita ei voida sokeroida.

sokerointi

Sokeri vs. vaha?

Mikä erottaa sokeroinnin vahauksesta? Ensinnäkin, sokeri on käyttövalmiina notkeaa ja pehmeästi levittyvää, mutta ihon lämpöistä, jolloin se ei polta ihoa, kuten vaha usein tekee. Toiseksi, sokeri ei tartu lainkaan eläviin ihosoluihin vaan ainoastaan hellävaraisesti kuorii kuollutta ja kuivaa ihosolukkoa samalla poistaen tehokkaasti lyhyemmätkin karvat. Kolmanneksi, sokerimassan työstäminen tapahtuu juuri päinvastoin kuin vahan: sokeri levitetään vastakarvaan ja poistetaan myötäkarvaan, jolloin sokeri pääsee tunkeutumaan karvatuppeen, poistaen tehokkaasti karvan sekä huokosiin kertynyttä sarveissolukkoa ja kuona-aineita. Karvanpoisto sokerilla on  vahausta kivuttomampaa, koska poistaminen tapahtuu kasvusuunnan mukaisesti. Myös karvojen katkeaminen minimoituu, joka puolestaan mahdollistaa pidempikestoisen sileän lopputuloksen.

Ensimmäinen sokerointikerta

Ensimmäisellä sokerointikerralla karvan tulisi olla min. 0,5 cm, mittaista tai pidempää kun karvatupet ovat vielä tiukassa. Parin sokerointikerran jälkeen pystytään poistamaan huomattavasti lyhyempääkin karvaa kun juurineen poistettu karva ei ole enää niin tiukasti kiinni ja kasvaa muutenkin hennompana. Saattaa myös olla, että ensimmäisellä sokerointikerralla ei saada vielä täydellisen sileää ja pitkäkestoista lopputulosta, sillä osa karvoista on lepotilassa ihon alla ja saattavat nousta pintaan sokeroinnin jälkeen. Kahden-kolmen sokerointikerran jälkeen päästään jo erittäin sileään ja pitkäkestoiseen lopputulokseen.

Sokeri puhdistaa ja hoitaa ihoa

Karvanpoiston lisäksi sokeroinnin ihonhoidollinen vaikutus on aihe josta olen valtavan innoissani. Oikein ja huolellisesti tehtynä jokainen sokeroitava alue käsitellään useampaan kertaan ja eri suunnista, joka aikaansaa sen, että sokeri nostaa lyhyemmätkin karvat ylös ihosta samalla kuorien kuivan ja hilseilevänkin ihon silkinsileäksi ja raikkaan ja heleän väriseksi. Sokerointi onkin varsinainen detox-hoito, sillä karvatuppiin saakka huolellisesti levitetty sokeri poistaa huokosista kuolleiden ihosolujen lisäksi mm. myös vaatteista irronneita väriaineita ja esimerkiksi kainaloista deodorantin jäämiä. Sokeroinnin jälkeen iho onkin puhdas ja raikas ja tunne iholla miellyttävän kihelmöivä, aivan kuin olisi käynyt turkkilaisessa hamamissa kylvetettävänä.

Tervetuloa testaamaan ja ihastumaan vartalosokerointiin!

<3 Sara